Veijo Kangasmäki Wanhalla

Veijo Kangasmäki

Ajatuksia kadonneelta kylältä

Haapamäen Wanha 1.- 31.7.2018

 

Veijo Kangasmäen näyttely nähdään heinäkuun ajan Haapamäen Wanhalla. Näyttelyssä on esillä veistoksia, maalauksia ja grafiikkaa.

”Näyttely on koottu kolmenkymmenen vuoden ajalta. Olen miettinyt, miksi teen sellaisia töitä, kun teen? Aiheena on luonto sen kauneus, mytologiset aiheet ja kärsimys. Ajattelen että nämä teemat ovat kuuluneet voimakkaasti lapsuuteeni ja kylään jossa olen asunut. Nyt paluumuuttajana, näyttely on kylälle jota ei enää ole.”

Luonnonmytologia näkyy esimerkiksi Kangasmäen teoksessa Hetteen neito, joka on saanut nimensä suomalaisista kansantaruista, joissa Hetteen neidot ovat kauniita, mutta arvaamattomia ja kunnioitettuja vedenhaltijoita, jotka saattavat houkutella ihmisiä mukaansa.

Kangasmäki on myös tunnettu jääveistäjä, joka on voittanut useita lumen- ja jäänveiston SM-mestaruuksia ja osallistunut kilpailuihin ulkomailla mm. Kiinassa ja Siperiassa.

Veijo Kangasmäki on Suomenselän Taiteilijaseuran jäsen. Hänen julkiset puuveistoksensa 100 vuotta ja Puunkaataja ovat esillä Ähtärin Tuomarniemessä.

 

Haapamäen Wanha on näyttelyn aikana avoinna päivittäin klo 12 - 18, vapaa pääsy.

Haapamäen vanha yhteiskoulu,
Riihontie 1, 42800 Haapamäki

Aukioloajat

Keuruun museo avoinna 13.8.-31.12.2018 
ma - to 11-17, pe 11-18, la 11-15.

Museon toimisto avoinna ke-to 10-12.
Palvelemme sinua parhaiten, kun sovit tapaamisesta ennakkoon.

Museon toimisto
museo@keuruu.fi

Info

museokortti logo sloganilla
Meille käy museokortti!

Löydät meidät myös Facebookista

Museonjohtaja

Ritva Pulkkinen

040 965 5567
ritva.pulkkinen@keuruu.fi

 

Amanuenssi

Teija Lammi

040 965 5538
teija.lammi@keuruu.fi

 

©2018 Keuruun Museosäätiö

Search