Lehtiniemen pappilan vaiheilla

Nettilehtiniemi


Näyttely on päättynyt. Lehtiniemen aulagalleriassa on esillä rehtori ja kotiseutuneuvos Jussi Rainion ottamia valokuvia Lehtiniemen pappilasta ja sen lähiympäristöstä. Vanhimmat kuvat ovat 1950-luvun alusta ja viimeiset 1980-luvulta, rakennuksen purkuvaiheesta. Jussi Rainio asui perheineen pappilan lähinaapurissa, joten pappilan ja sen pihapiirin tallentaminen valokuvin oli Jussi Rainiolle tärkeää.

Nykyisen Lehtiniemen vanhainkodin paikalla sijainnut Lehtiniemen pappila oli aikanaan merkittävä kulttuurirakennus, siellä on mm lausuttu Sibelius-Akatemian syntysanat. Tätä seikkaa kunnioittava muistotaulu oli aikanaan pappilan seinässä, nyt se on vanhainkodin sisäänkäynnin luona.

Nyt esillä olevat kuvat on valittu ja digitoitu Jussi Rainion mittavasta kuvakokoelmasta tätä näyttelyä varten. Näyttely on esillä 1.9. 2015– 15.1.2016. Aulagalleria on avoinna maanantaista perjantaihin kello 8-15. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Näyttelyn koonnut Juha Rainio on liittänyt mukaan myös kuva-arvoituksen. Katsoja voi halutessaan osallistua yleisökilpailuun vastaamalla kuva-arvoituksen tehtävään. Yleisökilpailussa jaetaan palkinto kahdessa sarjassa: oikea vastaus ja paras vastaus.

Lehtiniemen aulagalleria, Keuruun museo, Seiponniementie 7, 42700 Keuruu

Aukioloajat

Keuruun museo on avoinna
ti - pe klo 11–16.

Perjantaina 8.3. pidennetty aukiolo klo 18 asti.

Talvinäyttelyihin vapaa pääsy.
Kesänäyttelyyn pääsymaksu  8 €/5 €. Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Museon toimisto
museo@keuruu.fi

Museonjohtaja

Laura-Kristiina Moilanen

040 965 5567
laura-kristiina.moilanen@keuruu.fi

 

Amanuenssi

Helena Kukkamo

040 965 5538
helena.kukkamo@keuruu.fi