Kahvipakettien keräilykuvat


Näyttely on päättynyt. Kansalaisopiston keräilypiiri esiintyy Kamanan vinttigalleriassa näyttelyllä Kahvipakettien keräilykuvat ja muuta aiheeseen liittyvää. Näyttely on esillä 28.5.2015 saakka. Näyttelytyöryhmä on Matti Heinonen, Veli Koski ja Raimo Varpula.

Maaliskuun ensimmäinen päivä vuonna 1954 oli monelle suomalaiselle juhlapäivä. Kahvi vapautui viimeisenä elintarvikkeena Talvisodan alla alkaneesta säännöstelystä. Lukuisat paahtimot pääsivät tyydyttämään kahvihullun kansan himoa.

Ankara kilpailu markkinaosuuksista synnytti parin vuoden ajaksi Suomessa ennennäkemä-tömän kylkijäistarjonnan. Kahvinvalmistajat julkaisivat papupakkaustensa sisällä kymmeniä erilaisia keräilykuvasarjoja, joilla äidin kukkarolle pyrittiin lasten kautta. Keräilykuvat painettiin paperisten kahvipakkausten muodon ylläpitäneisiin tukipahveihin. Aromisuojaksikin niitä jotkut paahtimot väittivät. "Niin aina", sanoisi urjalalainen.

Vuosina 1954 – 1956 julkaistut kahvipakettien keräilykuvat kuuluivat suurten ikäluokkien lapsuuteen. Kahvipakettikuvien voi sanoa aiheuttaneen todellisen keräilyhuuman Suomessa. Kuvat ovat edelleen suosittu keräilykohde, harrastajia lienee tuhansia.

Keräilybuumi aiheutti joskus lakia ja järjestystäkin uhmaavia tekoja. Talvella 1955 Pauligin Turun varastoon murtauduttiin. Kallis kahvi ei ollut pahantekijöille kelvannut, avatuista paketeista oli viety ainoastaan autokuvat. Elokuussa 1954 Maarianhaminassa pikkupojat avasivat 36 varastolaiturille noutoa odottamaan jätettyä Pauligin Paula-kahvipakettia. Paketeista vietiin autokuvat.

Vanhempien vastustuksen kerrotaankin olleen tärkein syy, että kahvipakettien keräilykuvat jäivät parin vuoden ilmiöksi. Kahvipaahtimot luopuivat lapsiin vetoavasta markkinoinnista vuoden 1956 alussa.

Maanantaina 18.5.2015 klo 14 näyttelyssä yleisötilaisuus. Keräilijät paikalla kertomassa näyttelystä ja keskustelemassa kahvipakettien keräilykuvista ja niihin liittyvistä ilmiöistä. Vapaa pääsy, tervetuloa! 




Aukioloajat

Keuruun museo on avoinna
ma-pe klo 11–17, la klo 11–16.

Talvinäyttelyihin vapaa pääsy.
Kesänäyttelyyn pääsymaksu 5 € /3 €. Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Museon toimisto
museo@keuruu.fi

Museonjohtaja

Pirita Frigren

040 965 5567
pirita.frigren@keuruu.fi

 

Amanuenssi

Helena Kukkamo

040 965 5538
helena.kukkamo@keuruu.fi

 

Search