Näyttely on päättynyt. Kansalaisopiston 53. toimintavuosi on esillä perinteisessa Kansalaisopiston kevätnäyttelyssä Keuruun museossa.
Kuluvana lukuvuonna on valmistettu paljon kudonnaisia, erilaisia tekstiilitöitä, posliini- ja lasitöitä sekä keramiikkaa. Ohjelmaan on kuulunut hopeakorukurssi ja erilaisia askartelukursseja, joiden satoa on esillä. Kuvataiteeseen keskittyviä piirejä on ollut niin lapsille kuin aikuiseillekin. Perinteisten puutyö- ja entisöintikurssien lisäksi on tänä lukuvuonna uutena ohjelmassa ollut naisille tarkoitettu puutyökurssi.
Perinteisten kädentaitoaineiden lisäksi esillä ovat kirjoittapiirin ja keräilypiirin toiminta. Kansalaisopisto toimii laajasti Keuruun kaupungin alueella ja kursseja järjestetään myös Haapamäellä ja Pihlajavedellä.
Näyttely on avoinna ma-pe 7.4.-21.4. klo 11-15, la 12-15. Avajaistilaisuus on to 7.4. klo 18. Näyttely on avoinna myös su 17.4. klo 12-16. Vapaa pääsy.