Matkalla maan keskipisteeseen



matkalla logo tekstilla pallolla netti

Näyttely on päättynyt.

Matkalla maan keskipisteeseen – nykytaidetta Keski-Suomessa 2015
Kirsi Tapper ja Nora Tapper

Matkalla maan keskipisteeseen - nykytaidetta Keski-Suomessa 2015 -näyttely on esillä Keuruun museossa 12.6.–20.9.2015. Taiteilijoina ovat kuvataiteilija Kirsi Tapper ja kuvanveistäjä Nora Tapper. Näyttelyn kuraattorit, kuvataiteilija Samuli Heimonen ja taidehistorioitsija Teija Isohauta, valitsivat näyttelyyn hakeneiden 162 taiteilijan joukosta 20 nykytaiteilijaa, joista Keuruun museoon valikoituivat Kirsi Tapper ja Nora Tapper. Taiteilijat esiintyvät ensimmäistä kertaa Keuruun museossa. Esillä on yhteensä 17 teosta. Taiteilijoita yhdistää puun käyttäminen ja työstäminen teoksissa.

Keuruun ja Saarijärven museot sekä Jyväskylän taidemuseo tuovat esiin keskisuomalaista kuvataidetta uudella näyttelykonseptilla, jonka suunnittelussa oli mukana myös Jyväskylän Taiteilijaseura. Matkalla maan keskipisteeseen - nykytaidetta Keski-Suomessa näyttely- ja tapahtumakokonaisuus luotiin joka 5. vuosi toistuvaksi. Neljässä näyttelypaikassa esitellään ajankohtaista ja kiinnostavaa nykytaidetta Keski-Suomessa työskenteleviltä ja keskisuomalaiseksi itsensä tuntevilta taiteilijoilta.

Jyväskylässä asuvan kuvanveistäjä Kirsi Tapperin (1959) teokset kommentoivat ja monesti jopa ylistävät humoristisesti ympäröivää arkista maailmaa. Näyttelyn teoksissa luonto on läsnä. Yksinkertaiset ideat ovat taiteilijan aarteita, joista kirkkaimmat Kirsi Tapper vuolee suoraan puuhun. Veistosten materiaali on usein myös kierrätettyä, jo yhden elämän toisenlaisessa käytössä elänyttä.

Helsingissä asuva kuvanveistäjä Nora Tapper (1961) on syntynyt Konginkankaalla. Hän ilmaisee veistoksellisissa tilarakennelmissa sellaisia asioita, joille hänellä ei ole sanoja. Nora Tapperin veistämät ja rakentamat tilaa käsittelevät veistokset perustuvat usein erilaisiin kokemuksiin, muistoihin ja tunnelmiin tiloista.  Taiteilija opiskeli arkkitehtuuria Oulussa 1980-luvulla, mutta valmistui kuvanveistäjäksi kuvataideakatemiasta vuonna 1993. Kuvanveistäjänä hän voi toteuttaa arkkitehdin suunnitteluvaltaisen työn lisäksi veistokset alusta loppuun. 

Kuvataiteilijoiden työskentelyn ja ammatin edistämiseksi sekä tunnetuksi tekemiseksi taiteilijan työn dokumentointi haluttiin oleelliseksi osaksi näyttelykonseptia. Museoiden henkilöstö ja Jyväskylän yliopiston museologian harjoittelijat keräsivät dokumentointiaineistoa näyttelyn nykytaiteilijoista, mm. haastattelemalla ja kuvaamalla. Keuruun museon taiteilijat esittäytyvät Kirsi Tapperin ja Nora Tapperin haastatteluista koostetulla videolla, joka on nähtävillä näyttelyssä. Kaikki näyttelyn taiteilijat esitellään yleisölle Matkalla maan keskipisteeseen -verkkosivuilla osoitteessa www.matkalla.keskisuomentaide.fi.

Toinen Matkalla maan keskipisteeseen – näyttelyistä on meneillään Jarska-galleriassa Saarijärven Juholassa, jossa nähdään Naoji Ishiyaman No Name 13.6.-16.8.2015. Nämä kaksi näyttelyä käyvät keskenään moninaista vuoropuhelua, mm. Juholan luonnonympäristö on innoittanut Kain Tapperia (1930–2004) ja Kirsi Tapperia uuden kuvanveiston muotokielen syntyyn. Sivusto täydentyy taiteilijan arjesta kertovalla osiolla, kun Matkalla maan keskipisteeseen - nykytaidetta Keski-Suomessa 2015 toiset kaksi näyttelyä avautuvat Saarijärven museossa 23.9.–29.11.2015 ja Jyväskylän taidemuseossa 2.10.2015–10.1.2016.

Lue lisää näyttelystä ja taiteilijoista Matkalla maan keskipisteeseen -sivustolta

Näyttely avoinna 12.6. - 15.8. päivittäin 11 - 16, juhannuspäivänä suljettu. 17.8. - 31.8. ma - la klo 11 - 16. Syyskuussa ti - to klo 11 - 15. Pääsymaksu 3 €, alle 18 vuotiaat ilmaiseksi.  Keuruun museo on museokorttimuseo. 

Kesän aikana näyttelyyn järjestetään yleisöopastuksia tiistaisin, katso tarkempi ohjelma.


Ajankohtaista


Näyttely avoinna la 19.9. Vanhan Keuruun syysmarkkinoiden aikaan klo 11 - 15, näyttelyyn vapaa pääsy!
Näyttely avoinna su 20.9. klo 12 - 16, kulttuurisuunnistus. Taiteilijatapaaminen, paikalla kuvataiteilija Nora Tapper, näyttelyyn vapaa pääsy!

19.9. - 20.9. myös Keuruun Taiteilijaseuran teosvälitys Kamanassa. Tule tutustumaan keuruulaisten taiteilijoiden tuotantoon!

Lisätietoa kulttuurisuunnistuksesta http://www.jyvaskyla.fi/kulttuuri/suunnistus



Näyttelyä ovat tukeneet Vaissi Oy ja Keuruun Megamarket.
Vaissi pysty vihrea1


Näyttelyyn liittyvät taideluennot järjestää Keuruun kansaliasopisto marraskuussa 2015.

110318  TAIDELUENNOT - MATKALLA MAAN KESKIPISTEESEEN

18.11.2015-21.11.2015,  4  oppituntia:  ke 18.00-19.30 ja la 12.00-13.30
Eri luennoitsijat 
Kurssimaksu 10,00 € / Laskutus ennen kurssin alkua
Sitova ilmoittautuminen 19.8.-11.11. Keuruun kansalaisopistoon.
Luennoilla syvennytään nykykuvataiteen tekijöihin ja ilmiöihin kuvataiteen historiassa ja nykykuvataidekentällä. Aiheet ja luennoitsijat:
ke 18.11. klo 18.00-19.30 Keskisuomalainen taiteilija - nykytaiteen dokumentointiprojekti. Taidekriitikko, kuvataiteilija Hannu Castrén ja Jyväskylän taidemuseon kokoelma-amanuessi Jaana Oikari
la 21.11. klo 12.00-13.30 Taide ja osallisuus - nykytaiteen ilmiöitä meillä ja maailmalla. Kaija Kaitavuori




Vuosi 2015 on keskisuomalaisen kuvataiteen juhlavuosi

Vuonna 2015 Jyväskylän taiteilijaseura täyttää 70, Saarijärven taiteilijaseura Siena 30 ja Äänekosken taiteilijaseura 40 vuotta, lisäksi Keuruun taiteilijaseura täyttää 50 vuotta 2016. Nyt on aika juhlia!

Juhlavuoden innoittamana Keski-Suomessa pilotoidaan konsepti toteuttaa yhteistyössä alueen toimijoiden ja yleisön kanssa laaja näyttely- ja tapahtumakokonaisuus keskisuomalaisen kuvataiteen esille nostamiseksi valtakunnallisesti. Näyttelyprojektiin haettiin uusia kiinnostavia teoksia ja teoskokonaisuuksia, jotka toteutetaan kolmeen museoon ja galleriaan. Näyttely levittäytyy myös ulos kaupunkitilaan ja ympäristöön.
Matkalla maan keskipisteeseen - nykytaidetta Keski-Suomessa 2015 näyttely- ja tapahtumakokonaisuuden kuratoidut päänäyttelyn järjestäjät & näyttelyajat museoissa vuonna 2015:

Jyväskylän Taiteilijaseura www.jkltaiteilijaseura.net/
Saarijärven museossa 23.9.–29.11.2015
Jyväskylän taidemuseossa 2.10.2015–10.1.2016 www.jyvaskyla.fi/taidemuseo
Jarska-galleriassa Saarijärven Juholassa järjestetään osana kokonaisuutta Naoji Ishiyaman taidenäyttely  13.6. - 16.8.2015 yhteistyössä Tapperien Taideseuran kanssa.

Matkalla maan keskipisteeseen -hanke edistää keskisuomalaisen kuvataiteen tunnettavuutta ja saavutettavuutta alueellisesti ja valtakunnallisesti esittelemällä ajankohtaista ja kiinnostavaa nykytaidetta Keski-Suomessa työskenteleviltä ja keskisuomalaiseksi itsensä tuntevilta taiteilijoilta.

Lue lisää Jyväskylän taidemuseon sivuilta



ON A JOURNEY TO THE CENTER OF THE EARTH – Contemporary art in Central Finland 2015

ON A JOURNEY TO THE CENTER OF THE EARTH is a joint exhibition of three museums that displays the works of artists who live in Central Finland and who feel a strong connection to Central Finland. 162 artists who were born / live / work in Central Finland or live elsewhere in Finland but feel they belong in that group, who weren't required to be members of artist societies or have done any art studies send their portfolio applications. The exhibition is a multifaceted sample of current contemporary art.

The Jyväskylä Art Museum and the Keuruu and Saarijärvi Museums with the Jyväskylä Artist Society are creating a new exhibition and event entity that is to be repeated every five years. The goal is to bring out contemporary art from Central Finland.




Aukioloajat

Keuruun museo on avoinna
ma-pe klo 11–17, la klo 11–16.

Talvinäyttelyihin vapaa pääsy.
Kesänäyttelyyn pääsymaksu 5 € /3 €. Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Museon toimisto
museo@keuruu.fi

Museonjohtaja

Pirita Frigren

040 965 5567
pirita.frigren@keuruu.fi

 

Amanuenssi

Helena Kukkamo

040 965 5538
helena.kukkamo@keuruu.fi

 

Search