Vinttigalleriassa uutta

 

Museon Vinttigalleriassa on esillä Keuruun lasten kuvataidekoulun näyttely "Vuoden ensimmäiset".

Kuvataidekoulun ryhmissä kokeillaan erilaisia kuvataiteen ilmaisutapoja ja tekniikoita. Eri ikäluokille tarkoitetut ryhmät kokoontuvat Keuruulla ja Haapamäellä. Opettajana toimii kuvataideopettaja Tanja Koskinen.

Kuvataidekoulu antaa tavoitteellista, vuodesta toiseen etenevää kuvataiteen perusopetusta. Opetuksen tavoitteena on kehittää lapsen havaintokykyä, kuvallista ilmaisua, kädentaitoja ja taiteen tuntemusta. Kuvataidekoulussa työskennellään monenlaisten materiaalien kanssa erilaisia tekniikoita käyttäen: piirretään, maalataan, painetaan, muotoillaan jne. Toiminnassa on tärkeää tekemisen ja kokemisen ilo. Ryhmät jakautuvat valmentavaan opetukseen, perusopetukseen ja syventävään työpajaopetukseen.

Näyttely avoinna 24.1.2019 saakka. Ma-to 11-17, pe 11-18, la 11-15. Vapaa pääsy.

 

Vinttigallerian päätyseinällä on esillä yleisön pyynnöstä uusi Keuruun ryijy (2017)

Vapaaehtoisten kutoma ryijy valmistui vuonna 2017 ja se lahjoitettiin Keuruun kaupungille Suomen satavuotisjuhlavuoden lahjana.
Alkuperäinen Keuruun ryijy on kudottu vuonna 1789 morsiusryijyksi. Se on tullut tunnetuksi taiteilija Akseli Gallen-Kallelan maalausten taustoilta. Alkuperäinen ryijy kuuluu Gallen-Kallelan Museon kokoelmiin.

Keuruun museo julkaisi tänä vuonna Keuruun ryijystä kirjan. Kirja esittelee ryijyn historiaa ja kuvioita sekä dokumentoi uuden ryijyn kudontaprosessin. Kirjaa on myynnissä Keuruulla Keuruun museon lisäksi Printekissä, Järvituulessa ja Maalaisvakassa.

Ryijy on esillä 19.1.2019 saakka. Ma-to 11-17, pe 11-18, la 11-15. Vapaa pääsy.

 

Aukioloajat

Keuruun museo on avoinna
ma - pe klo 11–16,
lauantaina vain poikkeuspäivinä.

Talvinäyttelyihin vapaa pääsy.
Kesänäyttelyyn pääsymaksu 5 € /3 €. Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Museon toimisto
museo@keuruu.fi

Museonjohtaja

Laura-Kristiina Moilanen

040 965 5567
laura-kristiina.moilanen@keuruu.fi

 

Amanuenssi

Helena Kukkamo

040 965 5538
helena.kukkamo@keuruu.fi

 

Search