MATTI KASSILA - OHJAAJA OMALLA MAALLAAN
Keuruun museon verkkojulkaisu
ISBN 978-952-68919-1-0
Kirjoittajat Maarit Hakkarainen, Hanne Rokkonen, Orvokki Vääriskoski
MATTI KASSILA - OHJAAJA OMALLA MAALLAAN Näyttely Keuruun museossa 6.6.–13.9.2007.
Elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Matti Kassila on Suomen elokuvataiteen merkittävimpiä vaikuttajia. Hänet muistetaan etenkin Mika Waltarin dekkareihin perustuvista Komisario Palmu -elokuvista ja kirjallisuusklassikkojen filmatisoinneista.
Matti Kassila syntyi Keuruun Haapamäellä 1924. Herätteen teatterialalle hän sai sotakesänä 1943 Keuruulla kuvatusta Vaivaisukon morsiamesta. Tie ohjaajaksi kulki Varkauden Työväen Näyttämön ja Helsingin Kansanteatterin kautta, kunnes Kassila huomasi, että näyttelijäntyötä enemmän häntä kiinnosti ohjaajan mahdollisuus kertoa koko tarina.
Kassila aloitti Suomi-Filmissä 1946 ja toimi muun muassa järjestäjänä ja kuvaussihteerinä Valentin Vaalan Loviisassa sekä lyhytfilmiohjaajana. Kassila siirtyi 1948 Edvin Laineen pyynnöstä alan suurimman yhtiön Suomen Filmiteollisuuden palvelukseen ja pääsi pian Laineen apulaisohjaajaksi. Toimitusjohtaja T.J. Särkkä antoi 1949 Kassilan ohjattavaksi ensimmäisen pitkän elokuvan Isäntä soittaa hanuria. Läpimurto uralla oli 1951 valmistunut komediallinen jännityselokuva Radio tekee murron, jossa on nähty mustan eli film noir -elokuvan piirteitä. Tuottelias Kassila ohjasi 1950-luvulla peräti 16 elokuvaa, 1959 jo Ranskan uuteen aaltoon viittaavan Lasisydämen.
Kassilan ohjaajanura yltää kuudelle vuosikymmenelle. Viimeisin elokuva Kaikki pelissä valmistui 1994. Kassila ohjasi kaikkiaan 33 näytelmäelokuvaa, noin 60 tv- ja dokumenttielokuvaa ja teattereissa 12 näytelmää. Työn julkisesta arvostuksesta kertovat ohjaajan ja käsikirjoittajan seitsemän Jussi-palkintoa. Näyttelijöiden ja filmausryhmän piirissä Kassilasta pidettiin.
Kassila hallitsee monipuolisesti elokuvan eri lajityypit komediasta, jännityselokuvaan, kuljeskeluelokuvasta eeppiseen kerrontaan. Kirjallisuusklassikoiden filmatisoinnit ovat palkittua ja kestävää taidetta, kuten F.E. Sillanpään Elokuu (1956) ja Ihmiselon ihanuus ja kurjuus (1989), joka sai Ranskassa Rouenin Pohjoismaisilla elokuvajuhlilla 1989 pääpalkinnon ja yleisöpalkinnon. Kassilan elokuville on edelleenkin paljon kysyntää ulkomailla.
Syksyllä 2008 Matti Kassila sai toistamiseen henkilökohtaisen elokuvataiteen valtionpalkinnon. Perusteluissa todettiin Kassilan olevan merkittävä vaikuttaja, jonka näkemys elokuvataiteen kehittämisestä on osoittautunut tarkaksi ja johdonmukaiseksi. Pro Finlandia -mitalin Kassila sai 1995. Hän on toiminut myös elokuvataiteen professorina ja jatkanut uraansa kirjailijana vuodesta 2000.
ELOKUVAOHJAAJA, KIRJAILIJA MATTI KASSILA (1924–2018)
1924
Matti Uolevi Kassila syntyy kuopuksena 12. tammikuuta Keuruun Haapamäellä veturinkuljettaja Väinö Kassilan ja Anna o.s. Anderssonin perheeseen. Vanhemmat sisarukset ovat Maire, Hilkka ja Jaakko.
1934
Kansakoululainen Kassila aloittaa 10-vuotiaana opinnot Haapamäen Yhteiskoulussa.
1941
Kassila on toiminut talvisodan vartiotehtävissä ja lähtee jatkosodan syttyessä Haapamäellä perustetun ilmatorjuntajaoksen mukaan, joutuu Kouvolan, Korian ja Lahden kautta rajan pintaan Raudulle, mutta palaa lukioon tammikuussa.
1942
Seitsemännen luokan jälkeen hänet määrätään alokaskoulutukseen, mutta siirretään kurkkumädän aiheuttamien sydänvaivojen vuoksi Varkauteen, panssarivoimien keskuskorjaamon piirustuskonttoriin, missä saa konepiirtäjän koulutuksen. Sotilasarvo reservin korpraali. Talvisodan muistomitali, jatkosodan muistomitali.
1943
Kassila saa ylioppilaslakin 1943 ja herätteen näyttelijäntyöhön Keuruulla filmattavasta Vaivaisukon morsiamesta. Pääsee Varkauden Työväen Näyttämön iltanäyttelijäksi, tärkein rooli tohtori Paul Venner A.J. Croninin näytelmässä Jumalat hymyilevät.
1944
Kassila pääsee siviiliin, muuttaa Helsinkiin ja aloittaa näyttelijäharjoittelijana ja kirjallisena järjestäjänä Helsingin Kansanteatterissa. Ilmoittautuu Helsingin yliopistoon, missä tutustuu kirjallis-tieteellisessä piirissä mm. Eino S. Repoon ja Kullervo Rainioon.
1946
Matti Kassilan isä Väinö Kassila kuolee. Kassila siirtyy Suomi-Filmi Oy:öön järjestäjän, kuvaussihteerin ja lyhytelokuvaohjaajan tehtäviin.
1948
Kassila ja näyttelijä Aino Mantsas avioituvat. Ohjaaja Edvin Laine houkuttelee Kassilan Suomen Filmiteollisuuden palvelukseen lyhytfilmi- ja apulaisohjaajaksi.
1949
Ensimmäinen lapsi Taina syntyy. Kassila ohjaa ensimmäisen pitkän elokuvansa Isäntä soittaa hanuria.
1950
Elokuvat Professori Masa ja Maija löytää sävelen.
1951
Elokuvat Lakeuksien lukko ja Radio tekee murron, jolla Kassila aloittaa myös käsikirjoittajan uran. Ensimmäiset Jussi-palkinnot viimemainitun ohjauksesta ja käsikirjoituksesta. Kassila lähtee SF:stä ja perustaa Junior-Filmin Aarne Tarkaksen ja Osmo Harkimon kanssa.
1952
Toinen lapsi Teemu syntyy. Elokuva Radio tulee hulluksi. Kassila palaa SF:een.
1953
Kolmas lapsi Taavi syntyy. Elokuvat Varsovan laulu ja Tyttö kuunsillalta.
1954
Elokuvat Hilmanpäivät ja Sininen viikko, josta ohjaajan Jussi.
1955
Ohjaajan äiti Anna Kassila kuolee. Elokuvat Pastori Jussilainen ja Isän vanha ja uusi, josta ohjaajan Jussi. Kassila jää vapaaksi elokuvaohjaajaksi ja muuttaa perheineen Poriin, missä aloittaa Porin teatterin johtajana. Kassilan ohjauksia Porissa ovat Kaninin Eilen syntynyt, von Numersin Kuopion takana, Patrickin Elokuun teehuone ja Anouilhin Antigone.
1956
Neljäs lapsi Tuomas syntyy. Perhe palaa kesällä Helsinkiin, Kassila syksyllä. Porin teatterissa Kassila ohjaa vielä Mäntylän Oprin ja Oleksin, Géraldyn ja Spitzerin Jos tahtoisin sekä Tshehovin Kirsikkapuiston ja Herbertin Viattomuus kadulta. Kesällä hän ohjaa Fennada-Filmille Sillanpää-elokuvan Elokuu, josta saa ohjaajan Jussin.
1957
Elokuvat Kuriton sukupolvi ja Syntipukki. Kassila aloittaa Helsingin Kansanteatterin johtajana, missä ohjaa Ylioppilastalon näyttämölle Canthin Papin perheen ja O´Neillin Jäämies tulee. Tuottaa Kansanteatterissa Annie mestariampujan, esityksiä yli sata. Kultainen Palmu -ehdokkuus Elokuusta Cannesin elokuvajuhlilla.
1959
Kassila jättää Kansanteatterin ja ohjaa Fennada-Filmille Punaisen viivan, josta saa käsikirjoittajan Jussin. Lasisydän syntyy Kassila & Harkimo Co:n tuotantona. Intimiteatterissa Kassila ohjaa Fritzin Lemmen oppituolin, esityksiä on toista sataa.
1960
Kassila ohjaa SF:lle menestysfilmin Komisario Palmun erehdys.
1961
Elokuva Tulipunainen kyyhkynen, josta Hopeinen karhu –ehdokkuus Berliinin elokuvajuhlilla. Elokuva Kaasua, komisario Palmu Fennada-Filmille. Kassila saa käsikirjoituksesta Jussin.
1962
Elokuvat Kolmen kaupungin kasvot ja Tähdet kertovat, komisario Palmu. Palmu- elokuva saa valtionpalkinnon.
1963
Näyttelijälakko alkaa. Ammatillisesti innostava matka Italiaan. Kassila siirtyy Fennada-Filmiin tuotantopäälliköksi ja käsikirjoittaa mm. Mikko Niskasen elokuvaa Sissit.
1964
Kassila kirjoittaa ja ohjaa televisiolle näytelmäelokuvan Luoti sydämessä.
1965
Televisiossa Waltarin novelliin perustuva näytelmäelokuva Pariisilaissolmio ja viisiosainen tv-dokumentti Suomenlahdelta Mustalle merelle.
1966
Viisiosainen Amerikan siirtolaisuutta käsittelevä dokumentti Kun minä kotoani läksin.
1967
Dokumentti Suomi tänään – Finland today.
1968
Elokuva Äl´ yli päästä perhanaa. Käsikirjoittajana ja tuotantopäällikkönä Edvin Laineen ohjaamassa elokuvassa Täällä Pohjantähden alla.
1969
Elokuva Vodkaa, komisario Palmu oman tekstin ja käsikirjoituksen mukaan.
1970
Elokuva Päämaja Ilmari Turjan jatkosotanäytelmän mukaan.
1971
Elokuva Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin Agapetuksen näytelmän pohjalta.
1972
Aila meriluodon tekstiin perustuva elokuva Haluan rakastaa Peter.
1973
Esa Pakarisen Severi Suhos -hahmoon perustuva elokuva Meiltähän tämä käy.
1974
Alkaa kuusiosainen ja kaksi vuotta kestänyt dokumenttiprojekti Suomalaisen elokuvan historia. Kassila käsikirjoittaa ja ohjaa.
1975
Kassila aloittaa viisivuotiskauden taiteilijaprofessorina.
1979
Kassilan puoliso Aino Mantsas-Kassila kuolee. Valmistuu Arto Paasilinnan tekstiin perustuva elokuva Natalia, jossa Kassila toimii myös tuottajana.
1981
Kassila ja sairaanhoitaja Christina Laurent o.s. Grönberg avioituvat. Kassila aloittaa viisiosaisen Jatkosota-dokumentin teon.
1984
Valmistuu elokuva Niskavuori, joka perustuu Hella Wuolijoen teksteihin.
1985
Kirjallinen teos Kahden naisen sota yhdessä Pekka Lounelan kanssa.
1987
Viides lapsi Matti Poika syntyy. Valmistuu elokuva Jäähyväiset presidentille, joka perustuu Pentti Kirstilän dekkariin. Kassila saa ylimääräisen valtionpalkinnon.
1988
F.E. Sillanpään romaaniin perustuva elokuva Ihmiselon ihanuus ja kurjuus valmistuu.
1989
Ihmiselon ihanuus ja kurjuus saa 1989 pääpalkinnon ja yleisöpalkinnon Ranskan Rouenissa Pohjoismaisen elokuvan festivaaleilla.
1994
Elokuva Kaikki pelissä Kassilan oman dekkarikäsikirjoituksen mukaan, kuvaus suurelta osin Haapamäellä.
1991
Rouenin festivaali järjestää Kassilan elokuvista retrospektiivisen näyttelyn, mukana Sininen viikko, Varsovan laulu, Elokuu, Punainen viiva, kaksi komisario Palmu - filmiä, Tulipunainen kyyhkynen ja Ihmiselon ihanuus ja kurjuus.
1995
Pro Finlandia -mitali. Kirjallinen muisteluteos Mustaa ja valkoista.
1998
Dokumenttifilmi Kun aika on kypsä – Matti Kassila kertoo Sillanpää-elokuvistaan.
2000
Romaani Isä, poika ja Kekkonen.
2003
Kassila saa urastaan Sodankylän elokuvajuhlien Canal+ -palkinnon.
2004
Ihmisen ääni -sarjassa ilmestyy kirjallinen dokumentti Käsikirjoitus ja ohjaus: Matti Kassila.
2007
Tarinakokoelma Kun pappa nauruun kuoli – eroottisia tarinoita ilmestyy.
2008
Matti Kassila saa elokuvataiteen valtionpalkinnon.
2009
Matti Kassila täyttää 85 vuotta. Kassilan urasta ja elämäntyöstä kertova näyttely Matti Kassila – ohjaaja omalla maallaan Keuruun museossa. Näyttelyyn liittyi Haapamäellä elokuvaesityksiä, tapahtumia ja Matti Kassila -näyttelyvaunu Haapamäen veturipuistossa.
14.12.2018
Menehtyi 94-vuotiaana Vantaalla
ONNELLINEN POIKA HAAPAMÄELTÄ
Haapamäen rautatieläisyhteisö oli 1920–1930 -luvuilla vilkas ja monipuolinen kasvuympäristö. Eri puolilta tulleet asukkaat olivat tuoneet uusia vaikutteita, tapoja ja kieliä maaseutukylään, mutta elämänkuva oli silti selkeä. ”Maailma oli miellyttävän yksinkertainen nykyiseen verrattuna, asiat olivat erillään toisistaan, eivät monimuotoisia ja päällekkäin, limittäin, lomittain ja sotkussa kuten nykyisen informaatiotulvan maailmassa. Kai minä olen se yksinkertainen maalaispoika Haapamäeltä edelleenkin, kun en osaa hallita kuin yhden asian kerrallaan”, kirjoitti Matti Kassila vuonna 2005.
Tulevan elokuvaohjaajan isä, veturinkuljettaja ja veturimiesten esimies Väinö Kassila ja äiti Anna Andersson olivat kumpikin vanhaa talonpoikaissukua, isä nykyisen Vammalan ja suomenruotsalainen äiti Pietarsaaren seudulta. Isästä tuli teollisuuskoulun jälkeen sukunsa ensimmäinen rautatieläinen, joka perusti perheen Pietarin kansainväliseen ilmapiiriin. Siellä syntyivät lapset Maire, Hilkka ja Jaakko. Kuopus Matti syntyi Suomen itsenäistymisen jälkeen kotipaikaksi osoitetulla Haapamäellä 12. tammikuuta 1924. Rautatieläisperheet asuivat kasarmeiksi kutsutuissa rivitaloissa, joista ohjaajan kotitalokin lähellä Kassilankujaa yhä on asuttuna.
Turvallisen kodin ja yhteisön rinnalla pojan elämässä oli kaksi merkittävää vaikuttajaa, Haapamäen Yhteiskoulu ja tuleva runoilija Kimmo ”Opu” Koskimaa. Toverukset kulkivat rinnan partiossa, urheilussa ja koulussa. Viitteet tulevaisuuteen näkyivät leikeissä: värikästä ympäristöä tarkkailtiin yhdessä, Kimmo kirjoitti tarinoita ja Matti ohjasi ja lavasti niistä entisen navetan vintille näytelmiä. Niille saatiin maksavia katsojia pihan muista lapsista, joskus aikuisistakin.
Myös yhteiskoulussa näyteltiin ja harrastettiin. Kassila muistelee opettajista etenkin partio- ja suojeluskuntajohtajana Kalle A. Ritokangasta sekä taiteellisina vaikuttajina muun muassa piirustuksenopettaja Selma Cajanusta ja äidinkielenopettajia Sampo Haahtelaa ja Urho Valjakkaa. Auktoriteettien vieroksujaksi Kassila oppi voittoisassa taistelussa rehtori V.I. Suomisen kanssa.
Nuoruus sodan varjossa
Matti Kassila oli lukion ensimmäisellä luokalla talvisodan syttyessä. Risteysasemana Haapamäkeä pommitettiin rajusti, ja perheen isä sairastui ankaran työpaineen alla. Sota määräsi lukiolaisen elämänkulkua: ensin hän vartioi Haapamäen kohteita, palveli sodan loppuajan Tampereen lentokonetehtaalla ja kokosi sodan jälkeen lentokonesarjaa Serlachiuksen Kolhon tehtaalla.
Jatkosodan alettua Kassila lähti muutaman toverinsa kanssa Haapamäellä perustetun ilmatorjuntajaoksen mukaan päätyen rajan pintaan Raudun pitäjään, josta kuitenkin palasi lukion seitsemännelle luokalle. Koulunkäynnin katkaisivat alokaskoulutus ja rintamavalmennus, mutta Kassila siirrettiin kurkkumädästä seuranneiden sydänvaivojen ja sairaalakierroksen jälkeen Varkauteen, panssarivoimien koulutuskeskuksen piirustuskonttoriin. Siellä hän sai konepiirtäjän koulutuksen.
Myöhemmin Kassila on kuvannut elämänvaiheitaan ja tuloaan teatterin kautta filmiin unissakävelijän varmuudeksi, mutta myös johdatukseksi. Varkaudessa hän pohti ammatteja, joita oli ajatellut: paperi-insinööri veljen tapaan, ekonomi, upseeri, lentäjä, metsänhoitaja, mutta mikään ei tuntunut kiinnostavan tarpeeksi. Äiti oli kehottanut lukemaan ainakin maisteriksi, kun poika ei papiksi halunnut.
Matka sodan tuntumaan, kotiin ylioppilaslakkia noutamaan ja takaisin Varkauteen oli merkityksellinen: Kassila ei ehtinyt Keuruun kirkolle katsomaan Toivo Särkän ohjaaman Vaivaisukon morsiamen filmausta, mutta jo toverien kertomasta syttyi kipinä ja unelma sai siivet. Paluumatkalla mieleen nousivat koulun näytelmät ja innostus Seitsemään veljekseen. ”Ajatus sähköisti minut heti – näyttelijä!” Varkauden Työväen Näyttämö ja sen ystävällinen, filosofoiva johtaja Väinö Heiskanen ottivat nuorukaisen iltanäyttelijäksi. Siviiliin pääsyn jälkeen joulukuussa 1944 avautui tie Helsingin Kansanteatteriin.
UNELMA JA RAKKAUS KASVOIVAT ELÄMÄNTYÖKSI
Kassila on määritellyt työtään sanoilla unelma ja rakkaus. ”En tiedä, onko unelma oikea määritys, mutta kyllä minulla on kaikessa elokuvan tekemisessä mukana unelma, siis pois tästä päivästä. Se tuntuu eskapismilta ehkä, mutta se ei ole pelkästään sitä. Haen myöskin kaikkea sitä, mikä minussa on parasta. Huumoria, rakkautta ja sitä, että elämä olisi vähän erilainen kuin mitä itse pystyn toteuttamaan. Nimenomaan rakkaus on hirveän tärkeä, vaikka en ole ollenkaan sanaa käyttänyt, enkä ole tiennyt että siitä on ollut kysymys.
Matti Kassilan tie elokuvaohjaajaksi kulki teatterin kautta. Herätteen hän sai 1943 Keuruulla filmatusta Vaivaisukon morsiamesta. Ensimmäinen työpaikka löytyi Varkauden Työväen Näyttämöltä, jossa Kassila toimi iltanäyttelijänä puolitoista vuotta. Saatuaan arvostelijoilta myönteisen vastaanoton Kassila pyrki Helsingin Kansanteatteriin ja sai kiinnityksen 1.12.1944 alkaen näyttelijäharjoittelijaksi ja kirjalliseksi järjestäjäksi. Puolessatoista vuodessa Kassila huomasi, että näyttelijän passiivista asemaa enemmän häntä kiinnosti ohjaajan työ, koska ohjaaja voi kertoa koko tarinan, tavallaan näytellä kaikki roolit.
Lyhytelokuvista ohjaajaksi
Kassila pyrki 1946 Suomi-Filmiin ja pääsi sisään ensi yrittämällä. ”Kun päätös syntyi olin siitä täysin varma. Enkä ole koskaan katunut. Teatteri oli tuottanut pettymyksen. Tuli tunne, että olin väärässä paikassa.” Kassila on kuvannut tuloaan teatterin kautta filmiin unissakävelijän varmuudeksi, jolla leikittelevän keveästi selvittää vaarallisetkin paikat. ”Mutta voisin myös sanoa: minua johdatettiin”. Suomi-Filmissä Kassila sai järjestäjän ja kuvaussihteerin tehtäviä. Hän pääsi työskentelemään Valentin Vaalan ohjaaman, Hella Wuolijoen kirjoittaman Loviisan parissa. ”Tehtävissäni olin elokuvanteon aitiopaikalla ja sain sen puolen vuoden aikana erinomaisen lähdön tälle alalle”. Tämän jälkeen Kassila teki lyhytelokuvia Suomi-Filmissä ja Suomen Filmiteollisuudessa. Suomi-Filmistä Kassila siirtyi Edvin Laineen suostuttelemana syksyllä 1948 Suomen Filmiteollisuuden palvelukseen. Siellä hän teki puolessa vuodessa kuusi elokuvaa kokonaan ja lopputyöt ainakin seitsemään elokuvaan. Kesällä 1949 hän pääsi Laineen apulaisohjaajaksi elokuvaan Aaltoska orkaniseeraa. Edvin Laine luotti Kassilan kykyihin ja antoi hänen ohjata. Filmi kuvattiin 6–7 viikossa ja Kassila suoriutui työstään hyvin. Kassilan apulaisohjaajan työ Aaltoska orkaniseeraa -elokuvassa vakuutti tuottaja T.J. Särkän, joka antoi tämän jälkeen Kassilalle oman filmin. ”Hän avasi salkkunsa ja veti esiin valmiiksi sidotun käsikirjoituksen, jonka ojensi minulle: Isäntä soittaa hanuria”, Kassila muisteli. Elokuvan roolimiehitys oli tehty valmiiksi. Aikaa oli ensi-iltaan vähän toista kuukautta. Tatu Pekkarisen romaaniin pohjautuvan elokuvan filmaus sujui miltei aikataulun mukaisesti.
Tuotantoa kuudella vuosikymmenellä
Kassila työskenteli Suomen Filmiteollisuudessa 1949-1955 pitkien elokuvien ohjaajana ja tämän jälkeen vapaana ohjaajana useissa yhtiöissä: Teuvo Tulio, Fennada-Filmi, Suomen Filmiteollisuus, Suomi Filmi, NeoFilmi Oy, WonderFilm Oy ja itsenäisenä tuottajana Kassila & Harkimo yhtiössä, Matti Kassila Ky:ssä ja MK-Filmi Oy:ssä. Elokuvatyön opit Kassila sai etenkin Särkältä, Valentin Vaalalta ja Edvin Laineelta. Matti Kassilan ohjaajantyö alkoi 1949 ja oli 45 vuoden aikana runsas: Kassila teki 33 näytelmäelokuvaa, noin 60 tv- ja dokumenttielokuvaa ja 12 näytelmäohjausta. 1950-luku oli tuotteliain: tuolloin syntyi 16 elokuvaa. Esimerkiksi 1950-luvun puolivälissä Kassila ohjasi kahden ja puolen vuoden aikana viisi elokuvaa ja kahdeksan näytelmää. Työn tasosta ja julkisesta arvostuksesta kertovat seitsemän henkilökohtaista Jussi-palkintoa. Elokuville valtionpalkintoja on tullut kolme, henkilökohtaisia valtionpalkintoja on kaksi.
LÄHTEET JA KIRJALLISUUS
AITIO, Tommi 2004: Rikoksia ja rikkomuksia marraskuun harmaassa valossa. 1990-luvun suomalaisen rikoselokuvan ominaispiirteitä (s. 430-435). Suomen kansallisfilmografia 11, 1991-1995. Suomen elokuva-arkiston julkaisu, Valtion painatuskeskus, Helsinki.
AK 1989: Kysymyksiä taiteen tekemisestä. Synteesi 8.
ALHO, Olli, 1992: Radio tekee murron (s. 344-346). Suomen Kansallisfilmografia 4. Julkaisija Suomen elokuva-arkisto, Valtion painatuskeskus, Helsinki.
von BAGH, Peter 2005: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu.
von BAGH, PETER 1992: ”Palmujen katveesta”. Filmihullu 1992:1 (s.30-35)
HARJU, Rauno, 1985: Niskavuoren naiset tulivat taas – Martta, Loviisa ja Ilona. Kotiliesi 63/1985:1, s.34-37.
HEMÁNUS, PERTTI 1996: Kaksi tavallista (ko) tarinaa. Alkoholipolitiikka 61 (1996):2.
JAMA, Olavi 2000: Vuosisadan suurmies tuli täyteen tarpeeseen. Runous ei ole mitään historiankirjoituksen rinnalla! Kaltio 5/2000.
KAARNINEN, Pekka 2005: Elokuvamiesten elämät. Hiidenkivi 2/2005.
KAMPMAN, Ulla, 1989. Matti Kassila. Sillanpää-elokuvan käsikirjoittajana ja ohjaajana. Kaltio 45/1989:2, s.52-54.
KASSILA, Matti 1995: Mustaa ja valkoista. Otava 1995.
KASSILA, Matti 1997: ”Jees ja just” eli miten toinen maailmansota vaikutti suomalaiseen elokuvaan (s.103-111). VARJOJEN VALTAKUNTA – elokuvahistorian uusi lukukirja. Julkaisija Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus, Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala.
KASSILA, Matti 2000: Isä, poika ja Kekkonen. WSOY, Helsinki.
KASSILA, Matti 2004: Käsikirjoitus ja ohjaus: Matti Kassila. WSOY, Helsinki.
KASSILA, Matti 2007: Kun pappa nauruun kuoli. Eroottisia tarinoita. Like, Helsinki
KOIVUNEN, Anu, 2000: Menneen maailman merkitykset – Niskavuori (1984) suomalaisena nostalgiaelokuvana (s. 405-411). Suomen kansallisfilmografia 9, 1981-1985. Suomen elokuva-arkiston julkaisu, Valtion painatuskeskus, Helsinki.
KURKO, Ritva 1985: Niskavuori. Matti Kassila etsii aidosti tuntevaa ihmistä. Filmaaja 1/1985, s.8-9.
LOUNELA, PEKKA JA KASSILA, MATTI 1987: Kahden naisen sota. WSOY, Helsinki.
NEVALAINEN, Petri 2007: Kaikkien aikojen Tauno Palo. Ajatus Kirjat, Gummerus Kirjapaino Oy.
RAITIO, Risto 1987: Ohjaajana Matti Kassila. Ruumiin kulttuuri 4/1987:1, s.26-31.
RAJALA Panu 1991: Luonnon ja yhteiskunnan tragedia (s.315-319). Suomen kansallisfilmografia 6. Suomen elokuva-arkiston julkaisu, Valtion painatuskeskus, Helsinki.
Suomalaismenestys Rouenissa. Kassila ykkönen. Turun Sanomat 9.3.1989.
SUOMEN KANSALLISFILMOGRAFIA 4, 1948-1952. Julkaisija Suomen elokuva-arkisto, Valtion painatuskeskus, Helsinki, 1992.
• Radio tekee murron (s. 339-346)
SUOMEN KANSALLISFILMOGRAFIA 5, 1953-1956. Suomen elokuva-arkiston julkaisu, Valtion painatuskeskus, Helsinki, 1989.
• Sininen viikko (s. 159-165)
• Hilman päivät (s.228-231)
• Elokuu (s.482-491)
SUOMEN KANSALLISFILMOGRAFIA 6, 1957-1961. Suomen elokuva-arkiston julkaisu, Valtion painatuskeskus, Helsinki, 1991
• Punainen viiva (s.307-319)
• Komisario Palmun erehdys (s.458-468)
• Tulipunainen kyyhkynen (s.517-522)
• Kaasua, komisario Palmu! (s.567-572)
SUOMEN KANSALLISFILMOGRAFIA 7, 1961-1970. Suomen elokuva-arkiston julkaisu, Valtion painatuskeskus, Helsinki, 1998.
• Tähdet kertovat, komisario Palmu (s.109-115)
• Vodkaa, komisario Palmu (s.580-587)
• Päämaja (s.669-674)
SUOMEN KANSALLISFILMOGRAFIA 8, 1981-1985. Suomen elokuva-arkiston julkaisu, Valtion painatuskeskus, Helsinki, 1999.
• Haluan rakastaa Peter (s.126-130)
• Meiltähän tämä käy (s.175-180)
• Natalia (s.467-472)
SUOMEN KANSALLISFILMOGRAFIA 9, 1981-1985. Suomen elokuva-arkiston julkaisu, Valtion painatuskeskus, Helsinki, 2000.
• Niskavuori (s.398-411)
SUOMEN KANSALLISFILMOGRAFIA 10, 1986-1990. Suomen elokuva-arkiston julkaisu, Valtion painatuskeskus, Helsinki 2002.
• Jäähyväiset presidentille (s.203-209)
• Ihmiselon ihanuus ja kurjuus (s.372-384)
SUOMEN KANSALLISFILMOGRAFIA 11, 1991-1995. Suomen elokuva-arkiston julkaisu, Valtion painatuskeskus, Helsinki 2004.
• Kaikki pelissä (s. 458-464)
TOIVIAINEN, Sakari 1989: Sininen viikko (s.163-165). Suomen kansallisfilmografia 5. Suomen elokuva-arkiston julkaisu, Valtion painatuskeskus, Helsinki.
UUSITALO, Kari 1978 : Hei, rillumarei!, Suomen elokuvan mimmiteollisuusvuodet 1949-1955. Suomen Elokuvasäätiö, julkaisusarja n:o 5, Vammala, Vammalan Kirjapaino Oy
UUSITALO, Kari 1981: Suomen Hollywood on kuollut, Kotimaisen elokuvan ahdinkovuodet 1956-1963. Suomen elokuvasäätiö julkaisusarja n:o 12, Hyvinkään Kirjapaino Oy.
WAARALA, Hannu 1996: Ohjaajan mustat ja valkoiset fragmentit. Filmihullu 3/1996.
VAHTOKARI, Reijo 1987. Muuttuva murha. Suomen kuvalehti 1987:3, s.16, 18-19.
VARJOLA, Markku 2002: Matka nuoruuteen ( s.379-384). Suomen kansallisfilmografia 10. Suomen elokuva-arkiston julkaisu, Valtion painatuskeskus, Helsinki.
KIRJEET:
Matti Kassilan kirje Orvokki Vääriskoskelle 2006. Kirje sisältää katkelman tekstiä Matti Kassilan ja Kimmo Koskimaan lapsuudesta. Orvokki Vääriskosken arkisto.
Matti Kassilan kirje Hanne Rokkoselle ja Orvokki Vääriskoskelle 2009. Keuruun museon arkisto.
TIEDONANNOT:
Matti Kassilan suulliset tiedonannot Hanne Rokkoselle ja Orvokki Vääriskoskelle tammikuu-kesäkuu 2009.
