"Tuoksua taivaan ja tervan, uskoa uskollisuuden verran"
(Ossi Poikonen, Keuruun seurakunta)
Keuruun seurakunnan kolmas kirkko eli nykyinen vanha kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1758. Suunnittelijana ja rakennusmestarina rakennusvuosina 1756–59 toimi Antti Antinpoika Hakola (1709–1778), joka oli itseoppinut kirkonrakentaja Etelä-Pohjanmaalta.
Kirkko on säilynyt melko hyvin alkuperäisessä asussaan. Muutoksia tehtiin vuosina 1819 ja 1832. Ensin kirkko laudoitettiin, myöhemmin ikkunoita suurennettiin ja rakennettiin uusi sakasti kirkon itäpäätyyn.
Kirkon maalaukset teki pääosin turkulainen maalarimestari Johan Tilén (1743–1806). Kaksiosainen alttaritaulu on vuodelta 1782. Kirkon maalauskoristelu valmistui vuosina 1782–1785. Sivuseinällä oleva maalaus "Viimeinen tuomio" on lahjoitus vuodelta 1824 ja sen on todennäköisesti tehnyt Turussa toiminut Carl Gustav Söderstrand (1800–1862). Nykyinen maalaus on kopio, alkuperäinen maalaus on Kansallismuseossa.
Kirkossa on esillä edellisestä kirkosta siirretty alttarikehikko sekä kirkon vanhat häpeärangaistusvälineet mustapenkki ja jalkapuu.
Kirkon alle on haudattu kymmenen vainajaa, joista yksi oli Keuruun kirkkoherrana 1750–1770 toiminut Abraham Indrenius vanhempi.
Kirkon pihamaata reunustavan kiviaidan katkaisevat porttihuoneet eli läpikäytävät. Niitä käytettiin mm. pukuhuoneina pitkän kirkkomatkan jälkeen. Läntinen oli varattu miesten käyttöön, eteläinen naisille. Pohjoisella sivulla oli myöhästyneille oma porttihuoneensa, joka ei ole säilynyt nykyaikaan. Sen paikalla on nyt vuonna 1879 valmistunut 21-metrinen kirkkovene, Iso Valkonen.
Vuonna 1892 Keuruun vanha kirkko luovutti tehtävänsä Theodor Granstedtin suunnittelemalle uudelle kirkolle. Nykyisin se toimii museokirkkona sekä kesäaikaan suosittuna vihkikirkkona ja konserttipaikkana.
Avoinna 15.6.–18.8.2024 ma–su klo 11–16. Juhannusaattona suljettu. Kirkkoraha 4 € / hlö. Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Oppaat esittelevät kirkkoa kävijöille miellellään ja vastaavan kysymyksiin.
Iltahartaudet keskiviikkoisin klo 18.
Vanha kirkko on suosittu vihkikirkko. Pyydämme huomioimaan, että erityisesti iltapäivällä kesälauantaisin kirkossa on vihkitoimituksia, joiden aikana kirkkoon ei pääse tutustumaan.
Lue vanhan kirkon kirkkotarhasta
Lue Keuruun vanhan kirkon historiasta ja siihen liittyvistä tarinoista