Ulla Tulonen

Kauden taiteilija, kevät-kesä 2013
 
ULLA TULONEN
 
Ulla aloitti Keuruun Taiteilijaseuran puheenjohtajana vuonna 2011, mutta on kuulunut Taiteilijaseuraan jo vuodesta 1982. Kotkassa syntynut Ulla aloitti öljyvärimaalauksen samana vuonna kun hän liittyi Keuruun Taiteilijaseuraan, vesivärimaalauksen muutama vuosi myöhemmin ja viimeaikoina hän on aloittanut grafiikan tekemisen josta Ulla pitää todella paljon.Ulla pitää grafiikan paino pajaa jota hän pitää vanhassa opettajien talossa. Siellä hän on saanut taiteen tekemiselleen aivan uuden ulottuvuuden ja hän toivoo joskus tekevänsä mestariteoksensa.
 
Ulla opetti Keuruun koululaisille englantia ja maalasi siinä sivussa. Ulla jäi eläkkeelle vuonna 2007 ja maalaaminen on jatkunut sen jälkeen entistä enemmän. Hän asuu Keuruun Pappilanniemessä miehensä kanssa.
 
Ullan suunnitelmissa seuraavaksi lähteä Italian Toscanaan, Da Vincin kotikylään, jossa hän aikoo maalata paljon. Hänen seuraava oma näyttelynsä on Kotkassa.
 

Aukioloajat

Keuruun museo on avoinna pääsääntöisesti
ti-pe klo 11-16., la klo 11-15 sovitusti (päivät ilmoitetaan erikseen kunkin näyttelyn tiedoissa.)

Vapaa pääsy.

Kesänäyttelyn (kesä-elokuussa) pääsymaksu  8/5 € ja Museokortti. Alle18-vuotiaat vapaa pääsy.

Museon henkilökunnan yhteinen sähköposti:

museo@keuruu.fi

avoinnapidon puhnro: 040 965 5597

Info

museokortti logo sloganilla
Meille käy museokortti!

Löydät meidät myös Facebookista

- ja Instagramista!

- sekä Youtubesta!

Keuruun museo on esteetön.

Museonjohtaja

Laura-Kristiina Moilanen

040 965 5567
laura-kristiina.moilanen@keuruu.fi

 

Amanuenssi

Helena Kukkamo

040 965 5538
helena.kukkamo@keuruu.fi