Anita Hannunen

Kauden taiteilija, kesä-syyskausi 2010
 
 
ANITA HANNUNEN
 
- SALAPERÄISTEN SALMIEN MAALARI
 
 
 
Taiteilija, graafikko ja piirtäjä Anita Hannunen tunnetaan ehkä parhaiten salaperäisistä järvi- ja salmimaalauksistaan, joissa väreillä on itsenäinen, tunnelmaa voimakkaasti luova ja koko rakennetta kantava merkitys.
 
Veden olemus on Hannuselle jatkuva innoituksen lähde. Helsinkiläissyntyinen taiteilija muuttikin perheineen vuosituhannen vaihteessa Keuruun Riihon kylälle, lähelle väreiltään ja tunnelmaltaan jatkuvasti muuttuvaa Ukonselkää ja idyllisessä metsässä virtaavaa Vääriskoskea.
 
Piirroksissaan ja grafiikassaan Hannunen kuvaa usein lapsia ja eläimiä. Vuonna 2010 hän kuvitti linoleikkauksin Keuruun museon julkaiseman Veden väki -kirjan kulttuurihistorialliset runot ja lastenrunot.
 
Anita Hannunen kirjoitti ylioppilaaksi Tampereella ja tutustui taiteen uusiin virtauksiin vaihtovuonna Yhdysvalloissa. Kankaanpään taidekoulusta hän valmistui 1999. Taiteellisen työn ohella Hannunen on opettanut kuvataidetta peruskoulussa ja lukiossa seitsemän vuotta sekä kansalaisopistossa vuosikymmenen.
 
Hannunen on pitänyt kuusi yksityisnäyttelyä ja osallistunut yli 40:ään yhteis- ja ryhmänäyttelyyn. Hänen teoksiaan on sekä julkisissa että yksityiskokoelmissa kotimaassa ja ulkomailla. Vuonna 2011 Hannusen näyttelypaikkoja ovat Jyväskylän Äkkigalleria, Helsingin Galleria Ferin ja Haapamäen Wanha.
 
Anita Hannunen on saanut työstään palkintoja ja lukuisia työskentely- ja kohdeapurahoja. Hänen töitään on muun muassa Jyväskylän yliopiston, Jyväskylän kaupungin, Keski-Suomen sairaanhoitopiirin, Tampereen nykytaiteen museon Vapriikin, Italian Modican kaupungin ja kotiseudun kuntien kokoelmissa sekä yksityiskokoelmissa kotimaassa ja ulkomailla.
 
Teksti: Orvokki Vääriskoski
 

Aukioloajat

Keuruun museo on avoinna pääsääntöisesti
ti-pe klo 11-16., la klo 11-15 sovitusti (päivät ilmoitetaan erikseen kunkin näyttelyn tiedoissa.)

Vapaa pääsy.

Kesänäyttelyn (kesä-elokuussa) pääsymaksu  8/5 € ja Museokortti. Alle18-vuotiaat vapaa pääsy.

Museon henkilökunnan yhteinen sähköposti:

museo@keuruu.fi

avoinnapidon puhnro: 040 965 5597

Info

museokortti logo sloganilla
Meille käy museokortti!

Löydät meidät myös Facebookista

- ja Instagramista!

- sekä Youtubesta!

Keuruun museo on esteetön.

Museonjohtaja

Museonjohtaja 

Amanuenssi

Helena Kukkamo

040 965 5538
helena.kukkamo@keuruu.fi