Suomenselän Taiteilijaseura

Suomenselän Taiteilijaseura

Suomenselän Taiteilijaseuran 49. vuosinäyttely Keuruun museossa. Suomenselän Taiteilijaseura ry:n perustamiskokous pidettiin professori Eero Hiirosen aloitteesta Ähtärissä vuonna 1968. Seuran jäsenistö on etupäässä Etelä-Pohjanmaan eri kunnissa asuvia taiteilijoita, mutta jäseniä on myös Keski-Suomesta, Pohjois-Pirkanmaalta, Tampereelta, Helsingistä ja Rovaniemeltä. Seuran jäseninä on lähes sata taiteilijaa. Taiteilijaseura järjestää taideleirejä ja kursseja ympäri vuoden, sekä näyttelytoimintaa. Perinteikäs vuosinäyttely on tänä vuonna esillä Keuruun museon näyttelysalissa ja vinttigalleriassa.

Taiteilijaseurojen vuosinäyttelyt tarjoavat monipuolisen katsauksen jäseniensä tuoreeseen tuotantoon. Edustettuina ovat useat tekniikat, materiaalit ja tyylisuunnat. Vuosinäyttelyn jyryttää Suomenselän Taiteilijaseura ry:n johtokunta.

Näyttely esittelee 114 teosta ja 34 taiteilijaa. Keuruulaisista taiteilijoista mukana ovat Marita Erkkola-Järvinen, Raili Hakamäki, Veijo Kangasmäki, Sisko Mikkilä, Ulla Tulonen, Aino Ristimäki ja Liisa Utter. Näyttelyssä on veistoksia mm. puusta, betonista ja aterinteräksestä sekä maalauksia ja grafiikkaa. Näyttelyn nimi ”Taiteilijaseura tänä päivänä” johdattelee moniääniseen ja moniväriseen näyttelykokonaisuuteen.


Näyttely on avoinna 11.1. – 23.3.2017 ma–to 11–15, pe 11–18, la 11–15. Vapaa pääsy.

Lisätietoa näyttelystä:
Suomenselän Taiteilijaseura ry / Marita Erkkola-Järvinen
050 301 5292, m.erkkola(at)suomi24.fi

Aukioloajat

Keuruun museo on avoinna pääsääntöisesti
ti-pe klo 11-16., la klo 11-15 sovitusti (päivät ilmoitetaan erikseen kunkin näyttelyn tiedoissa.)

Vapaa pääsy.

Kesänäyttelyn (kesä-elokuussa) pääsymaksu  8/5 € ja Museokortti. Alle18-vuotiaat vapaa pääsy.

Museon henkilökunnan yhteinen sähköposti:

museo@keuruu.fi

avoinnapidon puhnro: 040 965 5597

Info

museokortti logo sloganilla
Meille käy museokortti!

Löydät meidät myös Facebookista

- ja Instagramista!

- sekä Youtubesta!

Keuruun museo on esteetön.

Museonjohtaja

Laura-Kristiina Moilanen

040 965 5567
laura-kristiina.moilanen@keuruu.fi

 

Amanuenssi

Helena Kukkamo

040 965 5538
helena.kukkamo@keuruu.fi