Leena Brotherus - Vierivä kivi


Näyttely on päättynyt. Keuruun museossa on esillä 13.12.2014 - 28.1.2015 Leena Brotheruksen näyttely Vierivä kivi. Keuruulaisen taiteilijan 70-vuotisjuhlanäyttelyssä on esillä laajasti taiteiljan viimevuosien tuotantoa. Brotherus kuvaa mielellään luontoa ja erityisesti kiviä  ja kallioita. Niiden muodot, värit ja hahmot kiehtovat taiteilijaa. 

Leena Brotherus on syntynyt Helsingissä vuonna 1944. Keuruulle hän muutti vuonna 1972. Aktiivinen partiolainen teki elämäntyönsä kemian, matematiikan ja fysiikan opettajana Haapamäen Yhteiskoulussa. Taiteen tekeminen alkoi maalaamalla akvarelleja, mutta pian taiteilija siirtyi öljyväreihin.

Brotherus on Keuruun Taiteilijaseuran jäsen. Opetusta hän on saanut Keuruun Kansalaisopistossa, jossa ensimmäinen opettaja oli keuruulainen Margit Vesterinen. Vesterinen on myös jyryttänyt tämän näyttelyn. Brotherus on hakenut oppia taiteen tekemiseen kesäkursseilta Orivedellä ja Kalajoella ja vuosina 2009 - 2010 Oriveden opistosta. Siellä syntyi Omilla jäljillä -ryhmä, joiden ryhmänäyttelyihin Brotherus on osallistunut.

Näyttely on avoinna ravintola Pappilan Tavernan aukioloaikoina. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Kuva: Leena Brotherus, Kylmä katse, 2011.

Aukioloajat

Keuruun museo on avoinna pääsääntöisesti
ti-pe klo 11-16., la klo 11-15 sovitusti (päivät ilmoitetaan erikseen kunkin näyttelyn tiedoissa.)

Vapaa pääsy.

Kesänäyttelyn (kesä-elokuussa) pääsymaksu  8/5 € ja Museokortti. Alle18-vuotiaat vapaa pääsy.

Museon henkilökunnan yhteinen sähköposti:

museo@keuruu.fi

avoinnapidon puhnro: 040 965 5597

Info

museokortti logo sloganilla
Meille käy museokortti!

Löydät meidät myös Facebookista

- ja Instagramista!

- sekä Youtubesta!

Keuruun museo on esteetön.

Museonjohtaja

Museonjohtaja 

Amanuenssi

Helena Kukkamo

040 965 5538
helena.kukkamo@keuruu.fi