PEKKA SUHONEN, MAALAUKSIA

27.2.-27.3.2014
Paikka:

Näyttely avoinna ma-pe klo 10-15, myös su 23.3.2014 klo 12-15.

Kuvataiteilija, majuri Pekka Suhosen (4.1.1920–15.5.2012) muistonäyttelyssä on esillä taiteilijan laajasta tuotannosta pääasiassa luontoaiheisia akvarellimaalauksia. Näyttely laajenee ravintolan puolelle ja yhteensä teoksia on esillä runsaat 80.

Raahessa syntynyt Pekka Suhonen perehtyi jo poikasena kuvantekoon ja teki sotilasuransa ohella ja sen jälkeen mittavan elämäntyön kuvataiteilijana, joka kesti yli 60 vuotta. Suhonen oli innokas luonnon tutkija ja kuvasi myös kirjoituksissaan elämyksiään ja eläinystäviään.

Hän maalasi monipuolisesti Keuruun seudun maisemia sekä katoavaa kulttuuriympäristöä aittarakennuksineen ja idyllisine polkuineen. Kuvauskohteista etenkin vesi oli Suhoselle rakas. Hän viihtyi metsän siimeksessä rannoilla ja puron partaalla ja siirsi vedessä leikkivän valon rikkaan värimaailman maalauksiinsa. Luonnon ja miljöön kuvaajana hänet tunnetaankin hyvin Keuruulla. Tuotannosta löytyy myös omakuvia ja muotokuvia, joita on muutama esillä muistonäyttelyssä.

Aukioloajat

Keuruun museo on avoinna pääsääntöisesti
ti-pe klo 11-16., la klo 11-15 sovitusti (päivät ilmoitetaan erikseen kunkin näyttelyn tiedoissa.)

Vapaa pääsy.

Kesänäyttelyn (kesä-elokuussa) pääsymaksu  8/5 € ja Museokortti. Alle18-vuotiaat vapaa pääsy.

Museon henkilökunnan yhteinen sähköposti:

museo@keuruu.fi

avoinnapidon puhnro: 040 965 5597

Info

museokortti logo sloganilla
Meille käy museokortti!

Löydät meidät myös Facebookista

- ja Instagramista!

- sekä Youtubesta!

Keuruun museo on esteetön.

Museonjohtaja

Laura-Kristiina Moilanen

040 965 5567
laura-kristiina.moilanen@keuruu.fi

 

Amanuenssi

Helena Kukkamo

040 965 5538
helena.kukkamo@keuruu.fi