Jouko Alapartanen, Ninni Heldt, Teemu Korpela, Tuomo Laakso, Petri Niemelä, Johanna Ryönänkoski
Keuruun museossa 25.10.2011–28.2.2012
Keuruun museon talvikauden näyttely Olemassaolon kuva–maalauksia ihmisestä, on kuuden taiteilijan yhteisnäyttely. Maalausten lisäksi mukana on yksi videotaideteos. Taiteilijaryhmää yhdistää realistisen ilmaisun perinteessä olevat juuret. Taiteilijoista suurin osa on tutustunut toisiinsa Kotkassa klassista maalaustaidetta opettavassa Repin-instituutissa. Taiteilijoita yhdistää myös ystävyys. He jakavat samoja ajatuksia elämästä ja tämä vuorovaikutus siivilöityy myös taiteeseen.
Taiteilijoiden realistinen ilmaisu on syntynyt halusta kuvata ihmisen suhdetta tuonpuoleiseen, suhdetta näkymättömään ja käsittämättömään. Valokuvauksen ja videotaiteen tehokkuus todellisuuden tallentajana tämän ajan maailmassa voi aika ajoin asettaa kyseenalaiseksi realistisen maalaustaiteen olemassaolon ja lähtökohdat. Maalaustaiteessa taiteilijoille on tärkeää ilmaisun tekijälähtöinen luonne. Todellisuudesta lähtökohtansa saava taide ei ole taiteilijoille luonnon kopioimista, vaan oman mielen muodostama kuva olemassa olevasta ja näkyvästä.
Realistisessa ilmaisussa perinteet ovat innoituksen lähde, mutta samanaikaisesti maalaustaiteen tradition säilyttäminen on taiteilijalle taakka raskaan taidehistoriallisen painolastin takia. Koska vertailukohtia omalle osaamiselle on historiassa riittämiin, kohtalo ilkkuu aina taiteilijalle: ”Koetapas tehdä paremmin!”
Näyttely on tunnelmaltaan vahva kokonaisuus. Jouko Alapartasen kuva-ajattelu ei ole koskaan ollut sidottu tekniikkaan, mutta henkilöhahmot ovat luonteva osa useimpia hänen teoksiaan. Ninni Heldtin ”Kylpijät” ovat valossa kylpeviä figuureja, jotka puhdistuvat valon tuoman kauneuden kautta. Teemu Korpela kuvaa teoksissaan ihmisen haurautta. ”Fyysinen rajallisuus yhdistää ihmisiä, ei kaikkivoipaisuus”, toteaa taiteilija. Tuomo Laaksoa innoittavat arkisuuden salaperäiset ominaisuudet. Petri Niemelälle tärkeää on henkilön identiteetin etsiminen ja löytyminen, parisuhteen tasapainon ylläpitäminen ja sen itsestäänselvyyden välttäminen. Johanna Ryönänkoski maalaa kuvia tunteista. Hän näkee tunteet väreinä ja pysäytettyinä kuvina: ” Yksinäisyyttä ja kuolemaa pakenemme kaikki.”
Lue lisää taiteilijoista