VEDEN MAISEMIA LEHTINIEMESSÄ
Multian ja Keuruun järvimaisemat kylpevät kesäillan valossa tai palelevat puhurin alla Pertti Metsälän öljyvärimaalauksissa. Aiheiden joukossa on ripaus Lapin hämyistä romantiikkaa mieluisalta kalareissulta.
Maisemiin pääsee tutustumaan Keuruulla Lehtiniemen päiväkeskuksen Aulagalleriassa helmikuun lopulle saakka. Metsälän maalauksia on nähty aiemmin sekä Keuruun Taiteilijaseuran näyttelyissä että Multiaista satoa -tapahtumassa. Keuruun museon hoitamaan Aulagalleriaan ripustettu katsaus on Metsälän ensimmäinen yksityisnäyttely.
Öljyvärimaalauksen Pertti Metsälä aloitti 1980. Järvimaiseman lisäksi maalari kiinnostaa valo, joka töissä vaihtelee kesänlämpimästä usvan ja lumen viileään. Tyynien järvien ja riitteen jähmettämän lammen rinnalla teoksissa on myös tuulen ja virtaavan veden liikettä.
Pertti Metsälä on syntynyt Multialla 1936. Luonto liittyi tiivisti myös työhön, sillä Saarijärven metsäkoulusta valmistuttuaan hän työskenteli kymppinä eli esimiehenä suurten metsäyhtiöiden työmailla. Kesämökin hän rakensi Tarhapäänjärven rannalle silmälle sopiviin maisemiin.
Metsälät muuttivat Multialta Keuruulle 1986. Multialla Metsälältä nähtiin kansalaisopiston näyttelyissä puutöitä, muun muassa kaappikello, Keuruulla uusina innostuksen kohteina tiffany- ja pajunpunontatöitä. Maalaaminen taas sopii kalastu- ja luontoharrastajalle, ja molempien kuntien vedet ovatkin Metsälälle tuttuja myös maalauskohteina. Yksi mieluisista on kuntien rajalla pyörteilevä Tamppikoski.
Pertti Metsälän maisemamaalauksia -näyttely jatkuu 21.2.2013 saakka ja on avoinna päiväkeskuksen aukioloaikana ma-pe kello 8-15. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Orvokki Vääriskoski