Kamanan Vinttigalleria 3.12.2019-18.1.2020, Kangasmannilantie 4, 42700 Keuruu
Lasten kuvataidekoulu on osa Keuruun kansalaisopiston opetussuunnitelmaan kuuluvaa taiteen perusopetusta. Kuvataiteen yhteisten opintojen tarkoituksena on taiteenalan perustaitojen hankkiminen. Kuvataidekoulu antaa tavoitteellista, vuodesta toiseen etenevää kuvataiteen perusopetusta. Opetuksen tavoitteena on kehittää lapsen havaintokykyä, kuvallista ilmaisua, kädentaitoja ja taiteen tuntemusta.
Lasten kuvataidekoulu on esittäytynyt Keuruun museon Vinttigalleriassa ensimmäisen kerran syksyllä 2014. Tämänkertaisen näyttelyn teemana on Järvet, metsät, kuutamot.
Lasten kuvataidekoulun toiminnassa on tärkeää tekemisen ja kokemisen ilo. Ryhmät jakautuvat valmentavaan opetukseen, perusopetukseen ja syventävään työpajaopetukseen. Näyttelyn työt on tehty kolmessa ryhmässä, joista Spektri on tarkoitettu aloitteleville alakoululaisille. Väripilkku on puolestaan kuvataiteen jatkava perusopetusryhmä. Molemmat ryhmät toimivat Keuruun keskustassa. Kolmas, jatkava ryhmä toimii Haapamäellä ja se on tarkoitettu sekä ala- että yläkoululaisille. Ryhmiä vetää kuvataideopettaja Tanja Koskinen.
Kuvataidekoulussa työskennellään monenlaisten materiaalien kanssa erilaisia tekniikoita käyttäen. Pienimpien ryhmässä harjoitellaan maalaamista ja piirtämistä sekä kokeillaan erilaisia kuvataiteen ilmaisutapoja. Lisäksi muovaillaan savesta, kipsistä ja paperimassasta.
Jatkavissa perusopetusryhmissä harjoitellaan maalaamista, piirtämistä, kolmiulotteista rakentelua, grafiikkaa ja muita kuvataiteen ilmaisutapoja. Opetussuunnitelmaan kuuluvat myös eri aikakausien ja maanosien kuvataiteeseen ja arkkitehtuuriin sekä väriopin perusteisiin tutustuminen. Lisäksi kuvataiteen jatkava perusopetusryhmässä Keuruulla tutustutaan kuvataiteeseen, arkkitehtuuriin ja muotoiluun sekä kuvalliseen viestintään oman työskentelyn avulla.
Näyttely on avoinna ma-to klo 11-17, pe 11-18 ja la 11-15 ja sinne vapaa sisäänpääsy.
Huomioithan kuitenkin Vinttigallerian loppuvuoden ja vuodenvaihteen poikkeukselliset aukioloajat:
to 5.12. itsenäisyyspäivän aatto, museo avoinna klo 11-15
pe 6.12. itsenäisyyspäivä, museo suljettu
su 22.12. museo avoinna klo 11-15
ma 23.12. jouluaaton aatto, museo avoinna klo 10-15
ti-su 24.-29.12. museo suljettu
ma 30.12. museo avoinna klo 11-17
ti 31.12. uudenvuoden aatto, museo avoinna klo 11-15
ke 1.1. uudenvuoden päivä, museo suljettu
ma 6.1. loppiainen, museo suljettu
Tiedustelut ja lisätiedot näyttelystä:
Keuruun museo
puh. 040 9655538 tai