Jatkosodan syttymisestä on tänä vuonna kulunut 80 vuotta. Keuruun museo on koonnut sen tiimoilta näyttelyn ”Ajankulua, sotamuistoja ja pelontorjuntaa - puhdetöitä jatkosodan rintamilta”, joka esittelee esinein ja kuvin sodan inhimillisempää puolta.
Etenkin jatkosodan rauhallisessa asemasotavaiheessa joulukuusta 1941 vuoden 1944 alkukesään rintamalla oli aikaa varsin laajamittaiseksi muodostuneisiin puhdetöihin. Niiden tekeminen alkoi spontaanina reaktiona sodan pitkittyessä, ei ylhäältä käsin ohjattuna. Puhdetyöt olivat tärkeä joukkojen mielialan ylläpitäjä. Pelko ja koti-ikävä pysyivät paremmin loitolla, kun saattoi elää hetkessä ja keskittyä vain käsillä olevaan työhön. Monenlainen askarointi vähensi myös juopottelua, kortinpeluuta ja muita hyödyttöminä pidettyjä harrastuksia. Puhdetöinä syntyivät niin monenlaiset koriste-esineet, lelut kuin hyötykäyttöön tarkoitetut tarvekalut. Materiaaleina käytettiin sitä mitä ympäriltä löytyi: puuta, kiveä, romumetallia jne. Toiminta sai myös puolustusvoimain tuen, koska sillä ymmärrettiin olevan monia positiivisia vaikutuksia. Rintamamiesten valtava tuotantopotentiaali nähtiin mm. oivana keinona helpottaa kotirintaman työvälinepulaa. Aikaa myöten sodanjohto pyrki ohjaamaan ja kontrolloimaan puhdetyöharrastusta erilaisilla kilpailuilla, ohjeilla ja oppailla ja suuntaamaan innostuksen yhä enemmän hyötyesineiden tuotantoon. Samalla se toivoi, että miehet jättäisivät sotateollisuudelle arvokkaat materiaalit rauhaan. Puhdetöiden ansiosta monella oli sodan päätyttyä raskaista menetyksistä ja kokemuksista huolimatta kotiin viemisinä myös uudenlaisia käsillä tekemisen taitoja ja työmenetelmiä.
Puhdetöiden tekeminen oli merkittävä osa sodan kokemusta, johon on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota myös tutkimuksen parissa viime vuosikymmeninä. Monille viime sotien jälkeen syntyneille sukupolville puhdetyöt ovat esineinä tuttuja. Niitä on saattanut olla omassa tai läheisten kodeissa, niihin on voinut törmätä erilaisissa museoissa ja näyttelyissä. Sen sijaan siitä, mitä puhdetyöt tarkoittivat ilmiönä, tiedetään vähemmän. Sotahistorioitsijat ovat keskittyneet enemmän sodan kulkuun ja joukkojen liikkeisiin, eikä aihe ole inspiroinut sen paremmin taidehistorioitsijoita kuin kansatieteilijöitäkään, vaikka puhdetöiden kirjo on ollut laaja ja joukossa on ollut hyvin taidokkaitakin töitä. Olli Kleemolan, Riku Kauhasen ja Aake Kinnusen vuonna 2019 ilmestynyt teos ”Käsin ja sydämin – sota-ajan puhdetyöt” on vasta ensimmäinen aihetta laajasti esittelevä teos.