Haapamäen asemaravintola n 1950-60-luvulla

29.6. - 28.7.2024 Sata vuotta rautatiehistoriaa Haapamäellä

 

Keuruun museon Leader-hankkeen Haapamäki - muistojen ja matkailun rautatiekylä hankkeessa tuotettu näyttely Haapamäki - Rautatiekylä keskellä Suomea avautuu Haapamäen Wanhalla (Riihontie 1) 29.6.2024.

Näyttelyssä kerrotaan rautatien rakentamisen vaikutuksista pienen kylän elämään 1800-luvun lopulta 1980-luvulle valokuvin, esineistön ja asukkailta kerätyin tarinoin. Rautatien ympärille rakentui työtä ja kulttuuria; se toi mukanaan uusia ihmisiä ja vaikutteita muualta. Jo Haapamäen asema oli ikkuna toiseen maailmaan. Siellä näki hienosti pukeutuneita ihmisiä ja rautatietä pitkin myös pääsi toiseen avarampaan maailmaan!

Maailma muuttui myös myöhemmin ja sadan vuoden kuluttua rataverkoston merkitys oli hiipunut.

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan!

Näyttely avoinna 29.6.-28.7. klo 11-17.

Kuva: Haapamäen asemaravintola noin 1950-60-luvulla, Kalle Ritokangas.

 Haapamäen asemaravintola kuva Kalle Ritpkangas via Matti HeinonenDigitointiPetri Heinonen

Lippu maaseuturahasto PIENILeader logo rgb EU PIENI 1 Vesuri logo

Aukioloajat

Keuruun museo on avoinna pääsääntöisesti
ti-pe klo 11-16., la klo 11-15 sovitusti (päivät ilmoitetaan erikseen kunkin näyttelyn tiedoissa.)

Vapaa pääsy.

Kesänäyttelyn (kesä-elokuussa) pääsymaksu  8/5 € ja Museokortti. Alle18-vuotiaat vapaa pääsy.

Museon henkilökunnan yhteinen sähköposti:

museo@keuruu.fi

avoinnapidon puhnro: 040 965 5597

Info

museokortti logo sloganilla
Meille käy museokortti!

Löydät meidät myös Facebookista

- ja Instagramista!

- sekä Youtubesta!

Keuruun museo on esteetön.

Museonjohtaja

Laura-Kristiina Moilanen

040 965 5567
laura-kristiina.moilanen@keuruu.fi

 

Amanuenssi

Helena Kukkamo

040 965 5538
helena.kukkamo@keuruu.fi