Haemme museonjohtajan sijaista 1.3.2023−31.5.2024

Keuruun museo hakee museonjohtajan sijaista 1.3.202331.5.2024

Keuruun museo on vanhan Keuruun alueella sijaitseva taiteeseen ja kulttuuriperintöön keskittynyt museo, joka avattiin keväällä 2000. Museota ylläpitää Keuruun museosäätiö ja sillä on kaksi vakinaista työntekijää.

Keuruun museo hoitaa taide- ja esinekokoelmaa, toteuttaa monimuotoista näyttely- ja tapahtumatoimintaa sekä aktiivista yleisötyötä. Museo vastaa Keuruun alueen kirkkojen opastuspalveluista sekä Keuruun vanhan kirkon kesäajan avoinnapidosta. Keuruun museo tekee tiivistä kehittämisyhteistyötä paikallisten toimijoiden ja keskisuomalaisten museoiden kanssa. 

Haemme perhevapaan ja opintovapaan ajaksi

MUSEONJOHTAJAN SIJAISTA

Museonjohtaja vastaa Keuruun museon taloudesta, hallinnosta ja henkilöstöjohtamisesta, sidosryhmätoiminnasta sekä toiminnan suunnittelusta ja kehittämisestä. Lisäksi museonjohtaja osallistuu näyttely- ja tapahtumatuotantoon, viestintään ja markkinointiin.

Edellytämme sijaiselta soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sisältäen suoritetut museologian perusopinnot, käytännössä osoitettua johtamistaitoa sekä riittävää perehtyneisyyttä museon toimialaan ja tehtäviin. Monipuolisen museoalan osaamisen lisäksi arvostamme hyviä yhteistyö- ja projektinhallintataitoja, organisointikykyä sekä hyvää suullista ja kirjallista ilmaisua.

Työsuhde on määräaikainen perhevapaan ja opintovapaan sijaisuus ja ajoittuu ajalle 1.3.2023–31.5.2024. Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika. Työaika on 30 h viikossa (n. 80 % työaika). Työehdot ja palkkaus AVAINTES mukaan.

Kirjalliset hakemukset tulee lähettää viimeistään 1.2.2023 osoitteella Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Osa hakijoista kutsutaan haastatteluun.

Lisätietoja tehtävästä antaa museonjohtaja Pirita Frigren, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., 040-9655567. 

 KEURUUN MUSEO

Kangasmannilantie 4

42700 Keuruu

https://www.keuruunmuseo.fi/

Meidät löytää myös FacebookistaInstagramista  ja YouTubesta

Museokädet

Kuva: Päiväkotiryhmä Svetlana Ruohon ja Tatjana Swanin Keski-Suomen sydämessä -näytelyssä syksyllä 2022. Kuvaaja Helena Kukkamo.

Aukioloajat

Keuruun museo on avoinna pääsääntöisesti
ti-pe klo 11-16., la klo 11-15 sovitusti (päivät ilmoitetaan erikseen kunkin näyttelyn tiedoissa.)

Vapaa pääsy.

Kesänäyttelyn (kesä-elokuussa) pääsymaksu  8/5 € ja Museokortti. Alle18-vuotiaat vapaa pääsy.

Museon henkilökunnan yhteinen sähköposti:

museo@keuruu.fi

avoinnapidon puhnro: 040 965 5597

Info

museokortti logo sloganilla
Meille käy museokortti!

Löydät meidät myös Facebookista

- ja Instagramista!

- sekä Youtubesta!

Keuruun museo on esteetön.

Museonjohtaja

Museonjohtaja 

Amanuenssi

Helena Kukkamo

040 965 5538
helena.kukkamo@keuruu.fi