Kulttuuriluento: Hannu Castrén, Suora viiva ja värihurmio ti 19.11.

Kulttuuriluentosarja jatkuu ti 19.11. klo 18.30. Tällöin taiteilija, kuraattori ja Jyväskylän Taiteilijaseuran pj Hannu Castrén luennoi ystävänsä, taiteilija
Veikko Koskisen (1930-2011) elämästä ja taiteesta. Luennon otsikko on Suora viiva ja värihurmio. Koskinen oli kotoisin Keuruulta.
Luento pidetään tuttuun tapaan kulttuuritalo Kimarassa, Koulutie 3. Kimarassa voi tutustua Veikko Koskisen taidetta esittelevään peinoisnäyttelyyn. Luennon järjestävät yhteistyössä Keuruun kansalaisopisto ja kirjasto.

Veikko Koskinen syntyi Ruovedellä vuonna 1930. Hän oli jo 1950-luvun alussa lahjakas valokuvaaja, joka voitti muun muassa TUL:n valokuvauskilpailun henkilökuvien sarjan ja Kamera-lehden vuosikilpailun. Hän siirtyi valokuvauksen parista puoleksitoista vuodeksi opiskelemaan Tampereen Työväenteatteriin. Koskinen ei mieltänyt alaa täysin omakseen ja tämän vuoksi hän ilmoittautui Tampereen Työväenopiston piirustus- ja maalausluokalle. Hän opiskeli Työväenopistossa 1954–57 ja muutti vuosikymmenen lopulla Keuruulle.

Koskinen on taiteessa seurannut monia mielijohteita ja kulkenut monesti omia polkujaan. Hän maalasi taiteilijauransa alussa yleisöä miellyttävää taidetta, mutta on myöhemmin keskittynyt pääasiassa abstraktisiin maalauksiin lyhyttä naturalismin kautta lukuun ottamatta. Koskinen on ottanut geometrisiin ja kubistisiin kuvioihinsa vaikutteita erityisesti Pablo Picassolta ja Josef Albersilta. Koskisen abstraktit työt aikaansaavat usein optisen harhan tunteen, minkä lisäksi työt ovat monitulkintaisia. Taiteilija itse ruokkii monitulkintaisuutta jättämällä monet abstrakteista maalauksistaan nimeämättä.

Koskisen maalauksissa rakenne, muodot ja värit liittyvät kiinteästi toisiinsa. Hän on siirtynyt uransa alun raskaista väreistä kirkkaisiin väreihin. Koskisen oman määritelmän mukaan hän on ”konkretisti, joka etsii liikevaikutelmia ym. funktioita” (Keskisuomalainen 28.8.1981). Koskinen ei ole taiteilijaurallaan keskittynyt vain maalauksiin, sillä hän on tehnyt myös puupiirroksia ja -veistoksia sekä grafiikkaa.

Veikko Koskinen on ottanut aktiivisesti osaa Keuruun ja Jyväskylän taiteilijaseurojen näyttelyihin. Hänen töitään on ollut esillä myös monissa kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissä. Tunnettavuudestaan huolimatta Koskinen ei ole toiminut päätoimisena taiteilijana, sillä hän oli töissä myös Keuruun pioneerivarikolla. 

Hänen julkiset teoksensa voi nähdä jakautuvan työelämän ja vapaa-ajan välillä. Työelämästä muistuttavat muun muassa pioneerivarikon 40-vuotismuistomerkki ja seinämaalaus Utön linnakkeessa. Vapaa-aikaa edustavat muun muassa Keuruun uimahallin kahvion ja Jyväskylän Keltinmäen kirjaston seinämaalaukset.

Koskinen on saanut taiteilijaurallaan lukuisia tunnustuksia. Vuonna 1986 hän sai Keuruun kulttuuripalkinnon ja vuonna 1991 hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke.

Teksti: Markus Järvinen

Lähteet: Suur-Keuruun sanomat (15.1.1988, 13.2.1989, 29.4.1991) Keskisuomalainen (28.10.1972, 15.11.1974, 28.8.1981, 5.3.1991) Aamulehti (6.2.1989) Ilkka (7.2.1982)

  Kuva: Veikko Koskinen, Muotialan tila, 1957, öljy. Keuruun museon kokoelmat, kuvaaja Pirta Alaveikkokoskinen

 akseli gallen kallelan maalaus, jossa Mary istuu ompelemassa

Kulttuuriluentosarja jatkuu kirjailija Helena Ruuskan luennolla Parsitut maalaussukat, Mary Gallen-Kallelan ihmeellinen elämä.

Luento pidetään ti 29.10. klo 18.30 Kulttuuritalo Kimarassa, Koulutie 3.

Ruuska kertoo Gallen-Kallelan elämästä kuuluisan taiteilijamiehensä Akselin rinnalla. Erityiskohteena ovat Keuruulla vietety vuodet.

 

Kuva: Akseli Gallen-Kallela, Mary ompelee karjalaispuvussa, öljy, 1890.

 

Mary ompelee

Pianon soittajan kädet koskettimilla

Kulttuuriluentosarja jatkuu!
Ti 17.9. klo 18.30 Jyväskylän yliopiston musiikin tutkija ja kulttuurihyvinvoinnin asiantuntija Annika Tammelan luento Musiikki tekee hyvää: voimavaroja jokaisen arkeen Kimarassa.

Interaktiivisella yleisöluennolla kuulet, millaisia vaikutuksia musiikilla on tutkitusti hyvinvointiimme ja terveyteemme. Luennolla pääset itsekin laulamaan, tai nauttimaan musiikista ja saat vinkkejä siitä, miten Sinä voit hyödyntää musiikkia omassa arjessasi hyvinvoinnin näkökulmasta.

Lämpimästi tervetuloa!

Luentosarjan järjestävät yhteistyössä Keuruun museon lisäksi kansalaisopisto ja kirjasto

Näyttelyn avajaiset: Esko Soini, Matka vanhaan värimaailmaan 10.9.

Esko Soinin näyttelyn Matka vanhaan värimaailmaan avajaisia juhlistetaan ti 10.9. klo 11 museolla.
Näyttelyn avaa Keuruun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Saara Kässi-Jokinen.

Tilaisuus on kaikille avoin. Lämpimästi tervetuloa!

Esko Soini on tehnyt pitkän uran valokuvaajana. Näyttelyssä on esillä hänen monipuolisia töitään. Lisäksi päästään tutustumaan Soinin ennallistamiin vanhoihin haapamäkistä ja keuruulaista maisemaa, ihmisiä ja rakennuksia esittäviin valokuviin.

Tule kuulemaan teijältä itseltään, kuinka värejä saadaan vanhoihin kuviin ja värikkäitä sattumuksia uran varrelta ympäri maailmaa!

Näyttely on avoinna 10.9.-9.10. ti-pe klo 11-16 ja la 14.9.,21.9. ja 5.10. klo 11-15.

Sininen hevonen ja punainen koira - näyttelyn ilmaispäivä 31.8.

Sangen uskomattoman suuren kävijämäärän jo kerännyt kesänäyttelymme Sininen hevonen ja punainen -koira on avoinna elokuun loppuun saakka! Aukioloaikamme ti-la klo 11-16. Lämpimästi tervetuloa ihastumaan naurahtamaan, hymähtämään ja ihmettelemään ihmisenä olemista ihastuttavien teosten ääreen 😍

Näyttelyn taiteilijat Anna-Liisa Hakkarainen, Raija Nokkala, Reijo Kivijärvi, Eino Viikilä ja Pertti Ylinen ovat pitkän linjan tekijöitä, jotka tarkastelevat elämää lempeästi ja huumorilla.

La 31.8. on näyttelyyn vapaa pääsy!

Kuva: Raija Nokkala, Vaimo Pakkasi

Aukioloajat

Keuruun museo on avoinna pääsääntöisesti
ti-pe klo 11-16., la klo 11-15 sovitusti (päivät ilmoitetaan erikseen kunkin näyttelyn tiedoissa.)

Vapaa pääsy.

Kesänäyttelyn (kesä-elokuussa) pääsymaksu  8/5 € ja Museokortti. Alle18-vuotiaat vapaa pääsy.

Museon henkilökunnan yhteinen sähköposti:

museo@keuruu.fi

avoinnapidon puhnro: 040 965 5597

Info

museokortti logo sloganilla
Meille käy museokortti!

Löydät meidät myös Facebookista

- ja Instagramista!

- sekä Youtubesta!

Keuruun museo on esteetön.

Museonjohtaja

Museonjohtaja 

Amanuenssi

Helena Kukkamo

040 965 5538
helena.kukkamo@keuruu.fi