Keuruulaisen arkkitehdin Emanuele Arteniesin rakentama näyttely vie katsojat Keuruun ytimeen, vanhan kirkon kupeessa sijaitsevan yli satavuotiaan taloryhmän tarinaan.
– Autot kulkevat joka päivä vauhdilla Jyväskylän valtatietä sillan ylin. Kulkijoilla on tuskin muutama sekunti aikaa katsella maisemaa. Tässä näyttelyssä pysähdymme valtatiesillan vierelle. Teemme mahtavan aikamatkan vanhan kirkon tielle, Arteniesi kertoo.
Keuruun kirkkoranta on alueen maisemallinen solmukohta. Siellä luoteesta kaakkoon kulkeva harju ylittää ikivanhan vesitien Lapinsalmen kohdalla. Paikalle rakennettiin 1620-luvulla seudun ensimmäinen kappeli. Ja sen ympärille kasvoi koko nykyinen Keuruun Kirkonkylä.
Näyttely on rakennettu mikrohistoriallisesta näkökulmasta. Vaikka se esittelee maantieteellisesti pientä aluetta, vanhan kirkon tien kautta avautuu laajempia kehityskulkuja. Ne kertovat erämaiden asuttamisesta, Suomelle tyypillisen asumismuodon – kirkonkylän – rakentumisesta, historiallisista rautatiealueista, maanmittauksesta ja modernista kaavasuunnittelusta sekä kaupungistumisen infrastruktuurista.
Alueelle sijoittuvat esimerkiksi Punnosen talo ja Santun talo. Postitalo ja Haapamäen talo purettiin uuden valtatien rakentamisen yhteydessä.
– Alueen tutkimus ja näyttelyn rakentaminen ovat olleet mahtava kokemus. Ne ovat opettaneet näkemään ja arvostamaan suuresti Keuruun keskustan ympäristöä, Arteniesi summaa.
Kulttuurihistoriallinen näyttely on Keuruun museon omaa tuotantoa, pienen museon voimainponnistus.
– Pidän tärkeänä, että museo toimii osana yhteisöä ja osallistuu tietoisesti paikallisyhteisön kehittämiseen. Haluamme tarjota tietoa ja elämyksiä kotiseudulta, mutta myös foorumin muisteluun ja visiointiin. Siksi näyttelyssä on varattu kokonainen seinä, johon kävijät voivat kirjoittaa muistojaan, näkemyksiään ja toiveitaan alueen tulevaisuudesta. Kaikki viestit ja terveiset toimitetaan Keuruun kaupungille, museonjohtaja Teppo Ylitalo kertoo.
– Vanhan kirkon tien historian kautta haluamme herättää kävijöitä pitämään omaa kotiseutuaan arvossa ja pohtimaan omaa kotiseutusuhdettaan, Arteniesi kuvaa.
Vanhan kirkon tie -näyttely on maksuton ja avoinna kivinavetta Kamanassa 31.3. saakka. Näyttelyn jälkeen julkaistaan teos, jossa aluetta ja sen vaiheita kuvataan laajemmin. Julkaisun kirjoittaa Emanuele Arteniesi.
Vanhan kirkon ympäristö ja koko kirkkojen ja pappilamiljöön muodostama Vanhan Keuruun alue on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi.