"Vuokrat" - residenssitaidetta Santun talolta

 

Vuokrat residenssitaidetta Santun talosta

Keuruun vanhan kirkon kupeella sijaitsee pieni talo, joka tunnetaan talon aiemman omistajan, taiteilija Lauri Santun (1902-1986) mukaan Santun talona. Santtu, vuoteen 1939 Järvinen, oli taidegraafikko ja –piirtäjä sekä lausuntataiteilija. Hän oli syntynyt Inkerinmaalla Valkeasaaressa, jossa hänen lapsuudenperheensä asui v:t 1895-1910 isän työn vuoksi. Isä Kaarlo Järvinen oli ammatiltaan ratamestari. Lauri Järvisen äidinäiti taas oli Keuruun Murtomäen talon tyttäriä.

Lauri Santtu myi talonsa v. 1981 Keuruun kunnalle. V:sta 1985 alkaen kiinteistö on toiminut taiteilijaresidenssinä, jossa lähes 40 vuoden toimintavuoden aikana on vieraillut kesäisin yli 100 taiteilijaa - taidegraafikoita, kuvataiteilijoita ja kuvanveistäjiä sekä kirjailijoita. Pääosin he ovat olleet kotimaasta, mutta joukkoon on mahtunut myös ulkomaalaisia taiteilijoita. 
 

Keuruun kaupungin taidekokoelmat ovat karttuneet pääosin juuri residenssitoiminnan ansiosta. Taiteilijoita on ollut residenssissä 2-3/vuosi. Oleskelunsa he ovat maksaneet antamalla  taideteoksen Keuruun kaupungin taidekokoelmaan. Nyt esillä oleva näyttely ”Vuokrat” - residensstaidetta Santun talolta esittelee näistä 19 teosta ja taiteilijaa. Vanhimmat työt ovat Santun talon residenssitaipaleen alusta, uusimmat 2010-luvulta.

Ammattitaiteilijoille tarkoitettuun residenssiin järjestetään vuosittain avoin haku. Residenssitoimintaa koordinoi aluksi Keuruun taidemuseo. V:sta 1999 alkaen siitä on vastannut Keuruun museo. Tämänvuotinen haku on avoinna 14.3.2022 saakka. https://www.keuruunmuseo.fi/index.php/102-taiteilijaresidenssi/472-haku-santun-talon-residenssiin-avoinna-14-3-saakka

”Vuokrat” - residensstaidetta Santun talolta -näyttely on esillä Kamanan Vinttigalleriassa 4.3.-6.4.2022 ma-pe 11-17, la 11-16 ja sinne on vapaa pääsy. Tervetuloa!

Aukioloajat

Keuruun museo on avoinna pääsääntöisesti
ti-pe klo 11-16., la klo 11-15 sovitusti (päivät ilmoitetaan erikseen kunkin näyttelyn tiedoissa.)

Vapaa pääsy.

Kesänäyttelyn (kesä-elokuussa) pääsymaksu  8/5 € ja Museokortti. Alle18-vuotiaat vapaa pääsy.

Museon henkilökunnan yhteinen sähköposti:

museo@keuruu.fi

avoinnapidon puhnro: 040 965 5597

Info

museokortti logo sloganilla
Meille käy museokortti!

Löydät meidät myös Facebookista

- ja Instagramista!

- sekä Youtubesta!

Keuruun museo on esteetön.

Museonjohtaja

Laura-Kristiina Moilanen

040 965 5567
laura-kristiina.moilanen@keuruu.fi

 

Amanuenssi

Helena Kukkamo

040 965 5538
helena.kukkamo@keuruu.fi